Musiikki on minusta tosi hyvä juttu. Melkein kaikenlainen musiikki on minusta hyvä juttu. Ihan kaikki ei ole ja aika monia en voi sietää sitten pätkääkään, mutta tosi moni on hyvä. Vaakakuppi kellahtaa hyvän puolelle mennen tullen.
Musiikissa minua kiinnostaa rytmi. Rytmi on ihan todella tärkee juttu. Toinen todella tärkee juttu on tasapaino. Varsinkin jos rytmitajua omaa, on hyvä omata myös tasapaino. Tasapaino on todella hyvä hallita jos alkaa vaikka tanssittamaan, mutta rytmitajua siihen ei välttämättä tarvitse, suotavaa se tosin on. Sellaiset henkilöt joilla on rytmitajua liikkuvat sujuvammin, kun taas sellaiset, joilta on rytmi hiukan hukassa, kompastelevat ja törmäilevät mennessään.
Laitetaan nyt rinnakkain vaikka kuvataiteilija ja muusikko. Olen melko varma, että tasapaino pettää ensin kuvataiteilijalta. Samalla menee sekaisin rytmi ja sitten paletti onkin jo aivan sekaisin.
Kuvataiteessakin on rytmi. Tasapainokin on kuvataiteessa hirveen tärkee. Se kai tarkoittaa melkein samaa kuin rytmi. En ole ihan varma. Kuvataitelija ei taas ole tasapainossa. Siis tosi moni ei ole. Se taas johtuu siitä, että kuvataitelijan rytmi on hukassa. Mikä johtuu siitä, että kuvataiteilijan täytyy käydä syksyisin joka ilta eri avajaisissa. Avajaisissa on useasti tarjolla viinejä ja viini vaikuttaa tasapainoon. Vaikuttaa viini myös rytmitajuun, eli nyt olis kyllä muusikkokin hukassa, mutta tasapainoon se vaikuttaa niin että siinä voi käydä kipeästi. Syksy on siis hankalaa aikaa tasapainolle. Syksy on kyllä osa rytmiä, mutta kuitenkin tasapaino on todella hankalan paikan edessä. Tasapainoa pitää siis yrittää pitää hiukan yllä ja avittaa. Tämä soppa on hirveen hyvin tasapainossa. Se on myös tasapainoista. Hyvää siis syksyllä. Heitin sinne tosin hiukan chiliä antamaan rytmiä.
Nautinnollisia dubautus-sessioita.
Soppa on oikeastaan hyvin perinteinen kasvissosekeitto, siis millaiseen meillä on totuttu. Maku on siis aika pehmeä ja koostumus myös. Pinaatti, chili ja curry antaa sopivasti sointia soppaan. Jos sopasta sattuu tulemaan liian mausteista tai tulista, voit tasapainottaa sitä lisäämällä annokseen esim. kermaviiliä, jogurttia tai vaikka ranskankermaa.
Ainekset:
3 isohkoa perunaa
1 paketti keittojuureksia
150-200g pakastepinaattia (tuore käy varmaan kans)
4-5 valkosipulin kynttä
1/2 vahva punainen chili (mulla oli kuivattu thai-chili, tulisuusluokitus 8)
1 lihaliemikuutio
1/2 paketti Koskenlaskija sulatejuustoa
3 laakerinlehteä
mustapippuria
suolaa
ripaus vahvaa currya
Ja se meni jotenkin näin:
Mittaa reilunkokoiseen kattilaan noin 5-6dl vettä.
Kuori ja viipaloi perunat (vertaa kokoa keittojuureksiin jos haluat laittaa kaikki samaan aikaan kiehumaan).
Lisää kattilaan perunoiden ja juureksien mukaan Laakerinlehdet ja lihaliemikuutio
Anna keiton kiehua kannen alla tovi (15min)
Lisää pinaatti, chili ja valkosipuli ja anna kiehua vielä noin 10min tai kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä.
Siirrä keitos jäähtymään hetkeksi ja poista laakerinlehdet.
Tässä välissä on hyvä huilaa hetki. Siinä on sen verran paljon soppaa, että tovin se vie ennen kuin jäähtyy. Tämä ei ole kaikille mitenkään pakollinen breikki, mutta meillä sattuu olemaan tuo "soseutin" sellainen, joka ei kiehuvaa tavaraa kestä. Mainostamaan en ala. Jäähdyttäminen on minusta kiva ja käytännöllinen juttu kuitenkin, oli sitten masiina ihan mikä tahansa. Siinä jää sopivasti aikaa ottaa vaikka lasillinen viiniä....tai nautiskella muuten vaan...
Soseuta keitos haluamallasi tavalla mahdollisen kuohkeaksi.
Siirrä soseutettu keitto takaisin kattilaan (jos tähän on tarvetta) ja laita takaisin levylle miedolla lammöllä.
Lisää joukkoon Koskenlaskijasta noin puolet, mustapippuria maun mukaan (muista että chili on aika stydii jos käytät samaa kuin minä), se pieni ripaus currya (mielestäni tämä sopii erittäin hyvin pinaatin kanssa, mutta keiton ei ole tarkoitus maistua currylle) ja sekoita kaikki tasaisesti.
Tässä vaiheessa on helppo keittää eväs pohjaan, joten muista sekoitella.
Tarkista maku ja hepsistä, sehän on valmista!
...ehkä
tiistai 13. marraskuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti