Kun ihminen on elänyt syvissä vesissä ja antautunut tilaan, jossa alitajunta tunkee pieniä sinisiä smurffeja tai muita mörköjä tietoisuuteen, tahtoo sanoa, että on dagen efter, on paikallaan nauttia runsaita määriä kivennäisvettä, hengittää raitista ilmaa, hyräillä mukavia viisuja ja keskittää ajatukset, ei tulevaisuuteen, koska se olisi uhkakuvien saaliiksi joutumista, ei menneisyyteen, koska painolasti voi olla liiallinen kantaa, vaan tähän hetkeen ja tarkennettuna sen ensi silmäykseltä neutraaleihin yksityiskohtiin, jotka oikein nähtynä lopulta ilmentävät sitä seikkaa, että elämä luonnollisena, jos onkin toisinaan luonnehdittavissa lauseella "elämä on lyhyt ja brutaali tapahtuma", on kaikessa voimassa ja dynamiikassaan itsessään hyvä ja kaunis asia, mahdollisesti siis, ja nyt siis mitä ruokailuun tulee, on oivallinen keino keskittyä tähän asiaan valmistamalla mitä yksinkertaisin välipala nakerrettavaksi tähän tapaan, että leikkaa porkkanoista noin 7 senttimetrin mittaisia lyijykynän paksuisia suikaleita, asettaa tyrkylle vaikkapa tavalliseen vesilasiin, maustaa sitruunamehulla ja hyppysellisellä sokeria, istuu rauhassa ja maistelee, sillä näin on hyvä, tosin ainoa, jolla keksin vesittää tämän rauhoittumismeditaation, on se ala-asteen kireähermoisen biologian opettajan komento olla "tarkkana kuin porkkana", sillä enpä muuta nyt toivo kuin, että sen lauseen kun vain mielestä pois saisin - tai jopa kun saisi yleisistä ihmiskunnan henkisyyttä vioittavista rakenteista poistettua tämän komennon, sillä niin olisi maailma siedettävämpi, ja tähän mennessä tässä virkkeessäni tuntuu olevan niinkin monta kuin 208 sanaa.
Kolme porkkanaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti