Pasta

Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen. Koetin miettiä, minkä tyypin eväs olisi tätä sorttia. Sushin valmistaminen - johon Sinne Klubben paneutuu välittömästi vuodenvaihteen jälkeen - on jossain mielessä tätä lajia, siinä kun on kyse ikuisesta opettelemisesta.

Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.

Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.

Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.

Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.

Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.

Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.


kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa

Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?

Jauhot kurkkuun

Elämme viikon sitä vaihetta, jolloin nautimme terveellistä muonaa. Kuitua pitää olla, joten puuro on paikallaan. On musiikkikulttuuri, jossa puuro kuuluu sanastoon, joskus alla päin, joskus nostalgisemmin, jolloin siihen kätkeytyy tiettyä arkiromantiikkaa.

Tällä kertaa, pitkästä aikaa, päätin: ruispuuro. Piti jo edellisellä kerralla ruista keittämäni. Hieman aloin epäillä, en tiedä, miksi, mutta tutkin pakettia. Pannahinen. Parasta ennen 7.9.07. Sehän oli perjantai. En minä silloin jouda puuroa keittämään.

Pakko oli tutkia kaapiston koko puurohiutale- ja jauhovarasto.

Ruisrouhe - sitä tulee muun muassa bravuuriini, saaristolaishenkiseen erikoisleipään, jossa nesteenä on appelsiinimehu ja mausteena kaikenmoista. Parasta ennen 14.6.06. Luomuvehnäjauho. Parasta ennen 30.7.07. Mutta tämä ei ehkä pidä paikkaansa. Ehkä se on -08, sillä päivämäärän ilmaisu ei ollut yksiselitteinen. Ostinhan kesällä sämpylöitä varten vehnäjauhoja. Täysjyvävehnäjauhot - juurikin sämpylöitä varten. Parasta ennen 30.10.07. Tumma riisi, juuri askeettisia arkiruokia varten. Parasta ennen 08/07.

Ei voi mitään. En taida ruispuuroa keittää. Keitänpä kaurapuuroa. Terveys ennen kaikkea, ajattelin niin kuin mikäkin fastistinen yläasteen kaitakasvoinen koululiikunnan opettaja tai Arvo Ylppö -vainaa. Keitän kaurapuuroa, sen etuja Markus-Setäkin lapsille teroitti, silloin vanhana hyvänä aikana, kun kaikesta oli niin pulaa, ettei voinut elää kuin parhaan kalvinistisen elämänkielteisen ohjenuoran mukaan ja tehdä kiltisti kotiläksyt. Helevettiläinen, ajattelin, ollaanpa niin terveellisiä, että sekoitetaanpa mikstuuraamme myös vehnäleseitä, kuitua saadaan siitä, vai mitä, oi Markus-setä.

Parasta ennen 28.9.07.

Jotain tässä on nyt ryhdissä muuttunut, kun eivät ole puurot ja vellit, sekaisin tai ei, maittaneet viime aikoina. Kaikki tuntuu nyt olevan vanhentunutta. Jotain sentään on vielä käyttökelpoista. Speltti elikkä alkuvehnä on parasta ensi laskiaiseen asti. Ruisjauhoja on kaksi pussia. Ensimmäiset jämät, parasta ennen tammikuu -08. Avaamaton paketti: Parasta ennen 04/08.

Sitten ei enää ole parasta. Onko se sitten toiseksi parasta? Vai jaetaanko hopeasijoja lainkaan? Kuinka käyttökelvottomaksi se menee taianomaisen parasta ennen -haamurajan jälkeen? Mitä, viileä ja pimeä kaappi ja kaikkea, ei hiiriäkään, tietääkseni. Onko se nyt niin paha? Kauanko kärsisi käyttää? Neuvooko Google tai Wikipedia? Kysynkö Kirstiltä? Tiedätkö sinä?

On oikeasti hieman huono omatunto, että näin paljon hyvää viljaa menee hukkaan. Leipominen kun on kuitenkin aikamiehen hommaa. Ruisleipä, muun muassa: Aivan todella suurella tavalla otetaan mittaa ihmisestä, kun tehdään itse jopa hapate, niin kuin olen tehnyt. Ilman pakastinta hapate ei vain säily, jos itsekkseen, itselleen leipoo. Se on niin, että ruispuuroriisi jos vielä on iskussa, karjalanpiirakkahommat on pantava pikimmiten käyntiin.

Mutta huomenna on perjantai. En minä silloin jouda puuroa keittämään.