Kasvisomeletti

Monesti on niin, että saadakseen jotain, on rikottava jotain muuta. Kun ihminen tahtoo tietää, mitä todella tapahtui, mistä syystä ja mitä tapahtunut merkitsi, hänen täytyy avata kirjeet, tutkia arkistot ja samota samoamaton, koskea koskemattomaan.

Kysymys on pinnan rikkomisesta, sinetin avaamisesta. Sanalla sanoen uuden kokemisessa kysymys on aina neitseellisyyden menettämisestä. Paluuta ei ole. Tämä on herkkä kohta elämässä, sillä ihminen voi turtua, kyllästyä ja paatua. Vanhemmiten ei syty niin kuin nuorena. Kokemukset muuttavat. Terho Pursiainen filosofoi niin, että kun kivääri otetaan käyttöön, se ei käytön myötä ole olemukseltaan toinen. Sen identiteetti ei muutu. Mutta ihminen ensimmäisen tapon jälkeen ei koskaan enää ole sama. Siksi ihminen kysyy, että mitä oikeasti en ikinä edes haluakaan kokea - tai, että mitä menetän, jos kokeilen tuota tai tätä. Missä menee raja, jota en halua ylittää.

Joka onneaan etsii, joutuu kokeilemaan kaikenlaista ja tässä juuri on elämän tragiikka, sillä se, joka aidosti kulkee oman tiensä, voi satuttaa itseään, koska itse on otettava asioista selvää, omakohtaisesti ne on koettava. Ja joka todella tahtoo oppia itsestään, joutuu kurkistamaan sellaisiin minuuden syvyyksiin, jotka monella tapaa voivat vaikuttaa omaan olemiseen. Neuroottinen ja säikky ihminen ei uskalla elää, ei kulkea kuin yhtä katua, uhkarohkea sitä vastoin voi joutua turmioon.

Tämä olkoon mietiskelyni, kun valmistan oman versioni kasvisomeletista. Omelettia ei voi tehdä, ellei riko munaa. Juuri tämä rikkominen aiheutti räknäilyni.

Otan munia kaksi. Rikon ne kulhoon. Niitä ei voi enää ehjätä. Vatkaan niitä hieman. Lorautan parin ruokalusikan verran vettä joukkoon. Maitoa ei näet ikinä ole, kun sitä menisi niin vähän, että se vain pilaantuisi. Laitan pannun kuumenemaan. Mausteiden suhteen en koskaan ole varma. En muista, mitä edellisellä kerralla laitoin ja missä suhteessa. Kun Herra Oravainen mainitsi tehneensä tulisen omeletin, päätän itse tällä erää tehdä miedomman, vaikka tulisuus on minunkin heiniäni, mitä omelettiinkin tulee. Milloin cajunia, milloin currya, milloin mitäkin - cayennea ja niin eespäin.

Tällä kertaa ripaus inkivääriä, ripaus mustapippuria - olisiko siinä riittämiin? Heitänkö muskottipähkinää, sehän sopii moneen ruokaan? Taidan kokeilla. Mutta varovasti. Vielä pikkuisen mustapippuria. Otan sittenkin yhden punaisen kuivatun chilin, Italian tuliaisia. Senegalista saadut ovat jo auttamatta menettäneet teränsä. Ei ole morttelia, mutta leikkuulaudan päällä kun vesilasilla pyöräytän chilin murskaksi, homma hoituu. Kardemummaan en tähän ole rohjennut kokeilla, mutta kanelia olen. En muista, mitä pidin. Määrähän se ratkaisee ja liika mitä tahansa on aina liikaa.

Nyt on valinnan paikka. Tilanne on se, että otan pilkkoakseni paprikan, sipulin ja porkkanasuikaleita. Nämä kypsytän ensin. Pannu kuumaksi. Teelusikallinen öljyä. Ja nyt: on kait näihinkin heitettävä maustetta? En osaa rationaalisesti perustella järjestystä, mutta nytpä nakkaan chilit pannulle ja kasvikset perään. Jos mielii, voi muuten laittaa myös herkkusienipaloja. Rapsakkaa pitää olla, ei ylikypsää ja lötköä.

Kypsät kasvikset siirrän sivuun. Pannu se on kuuma edelleen. Heitän toisen teelusikallisen öljyä. Perään munaseoksen, johon olen sotkenut näitä mausteita. Ja suolaa hieman. Olisko pitänyt suolata kasviksiakin? No tutkitaan jälkikäteen. Niitä muuten tulee aina vähän liikaa. Mutta nyt käännän lieden pienemmälle, jos se äsken oli viitosella, nyt käännän kolmoselle. Kun munaseos isketään kuumalle pannulle, sen pohja saa kivan ruskean värin, mutta nyt sen täytyisi jähmettyä niin, ettei se pala. Sen siinä jähmettyessä sirottelen kasvikset päälle.

Oikein jos mielii proteiinia napata paljon ja muutenkin ruokaisan version tehdä, tonnikala on mahdollinen. Silloin maustetaan eri tavalla. Tai joka kertahan minä maustan eri tavalla, vaistonvaraisestihan näitä rakentelen. Toisinaan onnistun, toisinaan en. Muistelen, että joskus se muskottipähkinäripaus on antanut hirmu hyvän äijäyksen. Se on käännettynä: susen. Koskenlaskija-juusto se myös tekee eetvarttia. Mutta viikolla sitä tahtoo olla askeettinen.

2 kananmunaa
mustapippuria
inkivääriä
muskottipähkinää
1 kuivattu chili
suolaa
1 paprika
1 porkkana
1 sipuli
herkkusieniä, jos tykkää.

Äkäinen aasialainen munajuttu

Utuisten kippoloiden, lentokenttien kahviloiden, huoltoasemien ja moottoriteiden varsilta löydettyjen kojujen heikkotasoiset ja jopa saasteiset antimet eivät olleet pitäneet ryhmäämme mitenkään "parhaissa" voimissa. Yhtälö oli selvää, ravintoa, sitä ryhmämme oli saatava. Nälkäisinä emme jaksaisi. Jokilaivan oloisessa härvelissä meren aallokkoa uhmaten aloimme jo vaipua hiljaisuuteen, vielä olisi jaksettava takseja, tarpomista ja suunnistusta, vaikka voimamme tuskin riittivät pitämään meidät hereillä. .....Saisiko olla jotain juotavaa? Kyllä, kiitos. Ottaisin ison oluen. Hetkeä myöhemmin en edes tiennyt mitä olimme tilanneet. Viimeisillä voimillamme nousimme puoli-istuvaan asentoon ja tarrasimme kiinni lähimpänä olevaan ateriaan. Suussani rapsahti jotain ja oli kuin kaikki aistini olisivat heränneet samalla satavuotisesta unesta. Raikkaan tulinen eväs ravisutti makuhermojani, mutta olin vielä niin rajatilassa, että jouduin kasaamaan ajatukseni ymmärtääkseni minkä kanssa olin tekemisissä. Tämähän on, tämähän on munakas. Tämähän on tulinen, raikas, ihana munakas. Tämä on todella tulinen munakas, tarvitsen juomaa juuri nyt. Pullo on tulikylmä ja helmeilee, siinä lukee Tiger.
Mikään ei olisi voinut toimia sillä hetkellä paremmin! Tuo harmonia! Mutta mikä parasta, ravinto alkoi saada ryhmämme hereille. Hetkeä myöhemmin tajusin, että ei meitä ollut mitään ryhmää, meitä oli kaksi henkilöä. Rakastin tuota munakasta ja oli kuin aurinko olisi noussut uudestaan tuulen puhaltaessa aaltoja etelä-kiinan mereltä. Kohotimme ystäväni kanssa maljaa, tämän hetken minä muistan aina. Maljat veivät mukanaan ja seuraavana päivänä muistin vain, että siinä taisi olla tarjolla joku kala. Ehkä.

Että sellaista. Kuitenkin tuo ihana, raikas, tulinen munakas palautui mieleeni eräänä aamuna Helsingin Lauttasaaressa. Minullahan ei ollut oikein mitään havaintoa, että kuinka tämä luomus oli valmistettu, mutta päätin yrittää. Suussani oli rapsahtanut... hmmm... se oli vihreää ja tuoretta... Chiliä! Selvä, se oli aika helppoa. Muuta en sitten tiennytkään.
Ryhdyin toimeen.
Otin 2 kpl kananmunia ja rikoin ne isoon kuppiin.
Soijamaitoa, joo, se voisi toimia. Se reagoi mukavasti kuuman pannun kanssa.
Aivan, pannu kuumenemaan. Sen täytyy olla oikein kuuma. Soijamaidosta lähtee melkein karamellimainen tuoksu kun se ottaa yhteyden kuuman pannun kanssa. Näin saadaan myös oikein mukava rapsakka pinta munakkaaseen.
Siis loraus soijamaitoa (itselläni oli alpro soya, muistaakseni)
Valkosipulia. Kyllä, sitä se kaipaa.
Jos nämä kaikki sekoittaisi tuossa kupissa munan kanssa, eli kuppiin siis kaikki.
Perään ihan hiukan suolaa ja sit vain vatkaamaan. Vatkaamallahan siitä tulee kuohkeaa.
Pannuun öljyä paistamiseen ja munakassotku perään. Pyrin pitämään munakkaan koko ajan kasassa, mutta liikkeessä niin, että se pysyy ikäänkuin irti pannusta. Olisipa tähän avotuli ja wokki. Munakas käännetään kun se alkaa pysyä kasassa tarpeeksi. Sitten kun se on rapsakka ja valmis, sen saa syödä. Vaikka lautaselta.

Eli, toisin sanoen, yritin saada kasaan samantyyppisen annoksen jonka olin joskus matkoilla saanut. Tämä resepti ei ollut ihan sitä samaa, mutta ajoi asian yllättävän hyvin.
Suosittelen niin aamuun kuin iltaankin. Tämä vaan toimii!

Ainekset

2 munaa
1 tuore vihreä chili (annostus oman maun ja sietokyvyn mukaan. mulla tais olla tulisuusluokkaa 4)
soijamaitoa loraus. ei paljoa.
1-3 kynttä valkosipulia pieneksi hakattuna
ihan hiukan suolaa

Nopea kypsennys molemmin puolin oikein kuumassa pannussa. Pidä munakas liikkeessä jottei se pala. Jos hyvin käy, pinnasta tulee hivenen makeahko soijamaidon ansioista.

Päätän raporttini tähän.