Arkiruoka. Ongelmallinen määritelmä. Toisen arki kun on eri kuin toisen.
Minulle arkiruoka tarkoittaa jotain sellaista jonka valmistaminen on yksinkertaista, nopeaa ja halpaa. Edullisuus tulee siitä, että raaka-aineina on paljon sellaisia tuotteita joita ei tarvitse erikseen hankkia, vaan ne löytyvät arkenakin kaapista. Mitä sitten kenelläkin kaapissaan on, määrittää paljon mikä on hänen arkiruokansa.
Itse pidän paljon aasialaisesta ruoasta, teen sitä usein ja siksi minulta myös löytyy melkeinpä poikkeuksetta näihin eväksiin tarkoitettuja tarvikkeita. Esimerkiksi leivontaan tarvittavia aineksia kun minulta ei löydy juuri koskaan, enkä oikein edes siitä välitä. Harmi toisaalta.
Aasialaisesta keittiöstä kyllä löytyy vivahteita, suuntia ja pikkutarkkaa-meininkiä, mutta kuten aikaisemmin tämän ruoan määritin, meillä ei ole aikaa nyt perehtyä moisiin kiemuroihin. Vaihtoehtoisia reseptejä varmasti löytyy myös vaikka kuinka, mutta näin meni meillä tänään.
Riisin laitan tulemaan mielellään heti. Se vain tekeytyy hyvin jos saa hetken olla valmiina ennen tarjoilua. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin märkä riisi.
Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa niistä turhat pois. Itse käytän aika hyvän palan myös vihreämpää osaa, koska se antaa väriä annokseen. Pilko sipuli pieneksi, viipaloi porkkanasta ohuita tikkuja, murskaa valkosipuli ja valmistele kaikki tarvittava lähelle pannua.
Ensin pannuun sopivasti (reilusti) maapähkinäöljyä ja kunnes pannu on riittävän kuuma heitetään kana paistumaan. Sellainen nopea ja äkäinen ruskistus.
Sitten valkosipuli mukaan.
Ruskistele vielä hetki.
Sipulit ja porkkanat sitten. Anna kasviksien ottaa ihan hetki lämpöä, ennen kuin alat lisäämään mausteita.. Muista sekoitella...
Sitten vaan sekaan reilu teelusikallinen chiliä, kunnon loraus oyster soossia, soijaa, sitruunan mehuu vähän (2-3ruokalusikallista) ja ihan vähän mustapippuria.
Jos sinulla on wokki ja kaasuhella, olet oikeilla jäljillä. Muidenlaisien hellojen ja pannujen omistajien tulee jäljitellä tuota meininkiä, eli paista rivakasti ja riittävän kuumalla.
Tässä ei nyt pitkään sitten enää menekkään. Muutama minuutti riittää kasviksien lisäämisen ja maustamisen jälkeen. Kunhan vain kana on kerennyt kypsyä.
Asettelussa ei tarvitse hienostella. Kulhoon riisiä ja sit kanasoossi. Kun syö tikuilla, ei tule ahmittua.
Tätä voi muunella ihan kuinka vain. Katkaravut käyvät erittäin hyvin, niinkuin pelkät kasvikset ja sienetkin. Possua tai nautaa ei kannata unohtaa myöskään. Lihan tosin vaatii toisenlaisen maustamisen ja pohjan. Myös luonnetta voi muutta helposti. Käytä katkaravun kanssa tuhdimmin chiliä, tai käytä tuoretta inkivääriä ja thaimaalaista fish saucee. Kanan kanssa käy basilika, possun voi maustaa sitruunaruoholla. Tähän versioon voisi hyvin lisätä vähän chiliä ja cashew-pähkinöitä.....
Perusta tälläiselle aterialle on tuoreet raaka-aineet ja nopea valmistus.
350-400g kanan fileesuikaleita (mandariini tai hunaja)
1 kookas porkkana
50-70g kevätsipulia
4 kynttä valkosipulia
sopivasti currya
minced chili
oyster sauce
maapähkinäöljy
soijaa
loraus sitruunan mehua
mustapippuria
tai sitten ihan mitä tahansa aineksia......
maanantai 26. marraskuuta 2007
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Snabbt krabbis-pasta
Pysyköön tällä kertaa yhtä yksinkertaisena pohjustus kuin itse reseptikin. Nimi kertonee tarpeeksi tarinasta. Tälläisinä päivinä suolainen maistuu ainakin allekirjoittaneelle. Homman pitää olla myös yksinkertainen ja nopea - leffan pariin on kerettävä.
Makkara ja kinkku oli kaapissa valmiina koska olimme vierailleet eräässä saksalaisessa kaupassa paria päivää aikaisemmin. Mieleeni tuli piipunpolttajan pasta ja päätin kyhätä version siitä. Kaupasta siis kermaa ja sieniä.
Pasta voi olla mikä vaan. Meillä oli hyllyssä valmiina ihan perus spagua, joka ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta sekin toimii.
Mittasuhteet niin pastan kuin soossinkin kanssa oman mieltymyksen mukaan. Annostelukin voi olla yhdessä tai erikseen. Itse vedin pastan ja soossin sekaisin ja käväytin nopeasti vielä pannulla.
Toimintaan.
Pilko kaikki tarpeet haluamasi kokoiseksi paloiksi. Itse tein aika raffia palaa, koska teki mieli purra jotain:
Sipulit kuumaan pannuun jossa on öljyä. Nopea kuullotus ja sit on makkaran ja kinkun vuoro.
Sekoittele seosta kuumalla pannulla kunnes rasva alkaa irrota lihasta.
Pastavesi on tietenkin kiehumassa jo. Kunnes seos on ottanut pannulla hiukan väriä, lasketaan lämpöä ja sekoitetaan kerma mukaan.
Anna kiehua hetki ja lisää mustapippuri ja sienet. Kiehauta noin 5-10 min, sekoita pasta mukaan, paista hetken aikaa ja sitten homma on valmis.
Siinäpä se.
1 kookas sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
pätkä Chorizo-makkaraa (espanjalainen)
1 paketti Serrano-kinkkua
1 paketti herkkusieniä
2,5 dl ruokakermaa
mustapippuria
Makkara ja kinkku oli kaapissa valmiina koska olimme vierailleet eräässä saksalaisessa kaupassa paria päivää aikaisemmin. Mieleeni tuli piipunpolttajan pasta ja päätin kyhätä version siitä. Kaupasta siis kermaa ja sieniä.
Pasta voi olla mikä vaan. Meillä oli hyllyssä valmiina ihan perus spagua, joka ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta sekin toimii.
Mittasuhteet niin pastan kuin soossinkin kanssa oman mieltymyksen mukaan. Annostelukin voi olla yhdessä tai erikseen. Itse vedin pastan ja soossin sekaisin ja käväytin nopeasti vielä pannulla.
Toimintaan.
Pilko kaikki tarpeet haluamasi kokoiseksi paloiksi. Itse tein aika raffia palaa, koska teki mieli purra jotain:
Sipulit kuumaan pannuun jossa on öljyä. Nopea kuullotus ja sit on makkaran ja kinkun vuoro.
Sekoittele seosta kuumalla pannulla kunnes rasva alkaa irrota lihasta.
Pastavesi on tietenkin kiehumassa jo. Kunnes seos on ottanut pannulla hiukan väriä, lasketaan lämpöä ja sekoitetaan kerma mukaan.
Anna kiehua hetki ja lisää mustapippuri ja sienet. Kiehauta noin 5-10 min, sekoita pasta mukaan, paista hetken aikaa ja sitten homma on valmis.
Siinäpä se.
1 kookas sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
pätkä Chorizo-makkaraa (espanjalainen)
1 paketti Serrano-kinkkua
1 paketti herkkusieniä
2,5 dl ruokakermaa
mustapippuria
torstai 15. marraskuuta 2007
Jauhot kurkkuun
Elämme viikon sitä vaihetta, jolloin nautimme terveellistä muonaa. Kuitua pitää olla, joten puuro on paikallaan. On musiikkikulttuuri, jossa puuro kuuluu sanastoon, joskus alla päin, joskus nostalgisemmin, jolloin siihen kätkeytyy tiettyä arkiromantiikkaa.
Tällä kertaa, pitkästä aikaa, päätin: ruispuuro. Piti jo edellisellä kerralla ruista keittämäni. Hieman aloin epäillä, en tiedä, miksi, mutta tutkin pakettia. Pannahinen. Parasta ennen 7.9.07. Sehän oli perjantai. En minä silloin jouda puuroa keittämään.
Pakko oli tutkia kaapiston koko puurohiutale- ja jauhovarasto.
Ruisrouhe - sitä tulee muun muassa bravuuriini, saaristolaishenkiseen erikoisleipään, jossa nesteenä on appelsiinimehu ja mausteena kaikenmoista. Parasta ennen 14.6.06. Luomuvehnäjauho. Parasta ennen 30.7.07. Mutta tämä ei ehkä pidä paikkaansa. Ehkä se on -08, sillä päivämäärän ilmaisu ei ollut yksiselitteinen. Ostinhan kesällä sämpylöitä varten vehnäjauhoja. Täysjyvävehnäjauhot - juurikin sämpylöitä varten. Parasta ennen 30.10.07. Tumma riisi, juuri askeettisia arkiruokia varten. Parasta ennen 08/07.
Ei voi mitään. En taida ruispuuroa keittää. Keitänpä kaurapuuroa. Terveys ennen kaikkea, ajattelin niin kuin mikäkin fastistinen yläasteen kaitakasvoinen koululiikunnan opettaja tai Arvo Ylppö -vainaa. Keitän kaurapuuroa, sen etuja Markus-Setäkin lapsille teroitti, silloin vanhana hyvänä aikana, kun kaikesta oli niin pulaa, ettei voinut elää kuin parhaan kalvinistisen elämänkielteisen ohjenuoran mukaan ja tehdä kiltisti kotiläksyt. Helevettiläinen, ajattelin, ollaanpa niin terveellisiä, että sekoitetaanpa mikstuuraamme myös vehnäleseitä, kuitua saadaan siitä, vai mitä, oi Markus-setä.
Parasta ennen 28.9.07.
Jotain tässä on nyt ryhdissä muuttunut, kun eivät ole puurot ja vellit, sekaisin tai ei, maittaneet viime aikoina. Kaikki tuntuu nyt olevan vanhentunutta. Jotain sentään on vielä käyttökelpoista. Speltti elikkä alkuvehnä on parasta ensi laskiaiseen asti. Ruisjauhoja on kaksi pussia. Ensimmäiset jämät, parasta ennen tammikuu -08. Avaamaton paketti: Parasta ennen 04/08.
Sitten ei enää ole parasta. Onko se sitten toiseksi parasta? Vai jaetaanko hopeasijoja lainkaan? Kuinka käyttökelvottomaksi se menee taianomaisen parasta ennen -haamurajan jälkeen? Mitä, viileä ja pimeä kaappi ja kaikkea, ei hiiriäkään, tietääkseni. Onko se nyt niin paha? Kauanko kärsisi käyttää? Neuvooko Google tai Wikipedia? Kysynkö Kirstiltä? Tiedätkö sinä?
On oikeasti hieman huono omatunto, että näin paljon hyvää viljaa menee hukkaan. Leipominen kun on kuitenkin aikamiehen hommaa. Ruisleipä, muun muassa: Aivan todella suurella tavalla otetaan mittaa ihmisestä, kun tehdään itse jopa hapate, niin kuin olen tehnyt. Ilman pakastinta hapate ei vain säily, jos itsekkseen, itselleen leipoo. Se on niin, että ruispuuroriisi jos vielä on iskussa, karjalanpiirakkahommat on pantava pikimmiten käyntiin.
Mutta huomenna on perjantai. En minä silloin jouda puuroa keittämään.
tiistai 13. marraskuuta 2007
Rytmisoppa
Musiikki on minusta tosi hyvä juttu. Melkein kaikenlainen musiikki on minusta hyvä juttu. Ihan kaikki ei ole ja aika monia en voi sietää sitten pätkääkään, mutta tosi moni on hyvä. Vaakakuppi kellahtaa hyvän puolelle mennen tullen.
Musiikissa minua kiinnostaa rytmi. Rytmi on ihan todella tärkee juttu. Toinen todella tärkee juttu on tasapaino. Varsinkin jos rytmitajua omaa, on hyvä omata myös tasapaino. Tasapaino on todella hyvä hallita jos alkaa vaikka tanssittamaan, mutta rytmitajua siihen ei välttämättä tarvitse, suotavaa se tosin on. Sellaiset henkilöt joilla on rytmitajua liikkuvat sujuvammin, kun taas sellaiset, joilta on rytmi hiukan hukassa, kompastelevat ja törmäilevät mennessään.
Laitetaan nyt rinnakkain vaikka kuvataiteilija ja muusikko. Olen melko varma, että tasapaino pettää ensin kuvataiteilijalta. Samalla menee sekaisin rytmi ja sitten paletti onkin jo aivan sekaisin.
Kuvataiteessakin on rytmi. Tasapainokin on kuvataiteessa hirveen tärkee. Se kai tarkoittaa melkein samaa kuin rytmi. En ole ihan varma. Kuvataitelija ei taas ole tasapainossa. Siis tosi moni ei ole. Se taas johtuu siitä, että kuvataitelijan rytmi on hukassa. Mikä johtuu siitä, että kuvataiteilijan täytyy käydä syksyisin joka ilta eri avajaisissa. Avajaisissa on useasti tarjolla viinejä ja viini vaikuttaa tasapainoon. Vaikuttaa viini myös rytmitajuun, eli nyt olis kyllä muusikkokin hukassa, mutta tasapainoon se vaikuttaa niin että siinä voi käydä kipeästi. Syksy on siis hankalaa aikaa tasapainolle. Syksy on kyllä osa rytmiä, mutta kuitenkin tasapaino on todella hankalan paikan edessä. Tasapainoa pitää siis yrittää pitää hiukan yllä ja avittaa. Tämä soppa on hirveen hyvin tasapainossa. Se on myös tasapainoista. Hyvää siis syksyllä. Heitin sinne tosin hiukan chiliä antamaan rytmiä.
Nautinnollisia dubautus-sessioita.
Soppa on oikeastaan hyvin perinteinen kasvissosekeitto, siis millaiseen meillä on totuttu. Maku on siis aika pehmeä ja koostumus myös. Pinaatti, chili ja curry antaa sopivasti sointia soppaan. Jos sopasta sattuu tulemaan liian mausteista tai tulista, voit tasapainottaa sitä lisäämällä annokseen esim. kermaviiliä, jogurttia tai vaikka ranskankermaa.
Ainekset:
3 isohkoa perunaa
1 paketti keittojuureksia
150-200g pakastepinaattia (tuore käy varmaan kans)
4-5 valkosipulin kynttä
1/2 vahva punainen chili (mulla oli kuivattu thai-chili, tulisuusluokitus 8)
1 lihaliemikuutio
1/2 paketti Koskenlaskija sulatejuustoa
3 laakerinlehteä
mustapippuria
suolaa
ripaus vahvaa currya
Ja se meni jotenkin näin:
Mittaa reilunkokoiseen kattilaan noin 5-6dl vettä.
Kuori ja viipaloi perunat (vertaa kokoa keittojuureksiin jos haluat laittaa kaikki samaan aikaan kiehumaan).
Lisää kattilaan perunoiden ja juureksien mukaan Laakerinlehdet ja lihaliemikuutio
Anna keiton kiehua kannen alla tovi (15min)
Lisää pinaatti, chili ja valkosipuli ja anna kiehua vielä noin 10min tai kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä.
Siirrä keitos jäähtymään hetkeksi ja poista laakerinlehdet.
Tässä välissä on hyvä huilaa hetki. Siinä on sen verran paljon soppaa, että tovin se vie ennen kuin jäähtyy. Tämä ei ole kaikille mitenkään pakollinen breikki, mutta meillä sattuu olemaan tuo "soseutin" sellainen, joka ei kiehuvaa tavaraa kestä. Mainostamaan en ala. Jäähdyttäminen on minusta kiva ja käytännöllinen juttu kuitenkin, oli sitten masiina ihan mikä tahansa. Siinä jää sopivasti aikaa ottaa vaikka lasillinen viiniä....tai nautiskella muuten vaan...
Soseuta keitos haluamallasi tavalla mahdollisen kuohkeaksi.
Siirrä soseutettu keitto takaisin kattilaan (jos tähän on tarvetta) ja laita takaisin levylle miedolla lammöllä.
Lisää joukkoon Koskenlaskijasta noin puolet, mustapippuria maun mukaan (muista että chili on aika stydii jos käytät samaa kuin minä), se pieni ripaus currya (mielestäni tämä sopii erittäin hyvin pinaatin kanssa, mutta keiton ei ole tarkoitus maistua currylle) ja sekoita kaikki tasaisesti.
Tässä vaiheessa on helppo keittää eväs pohjaan, joten muista sekoitella.
Tarkista maku ja hepsistä, sehän on valmista!
...ehkä
Musiikissa minua kiinnostaa rytmi. Rytmi on ihan todella tärkee juttu. Toinen todella tärkee juttu on tasapaino. Varsinkin jos rytmitajua omaa, on hyvä omata myös tasapaino. Tasapaino on todella hyvä hallita jos alkaa vaikka tanssittamaan, mutta rytmitajua siihen ei välttämättä tarvitse, suotavaa se tosin on. Sellaiset henkilöt joilla on rytmitajua liikkuvat sujuvammin, kun taas sellaiset, joilta on rytmi hiukan hukassa, kompastelevat ja törmäilevät mennessään.
Laitetaan nyt rinnakkain vaikka kuvataiteilija ja muusikko. Olen melko varma, että tasapaino pettää ensin kuvataiteilijalta. Samalla menee sekaisin rytmi ja sitten paletti onkin jo aivan sekaisin.
Kuvataiteessakin on rytmi. Tasapainokin on kuvataiteessa hirveen tärkee. Se kai tarkoittaa melkein samaa kuin rytmi. En ole ihan varma. Kuvataitelija ei taas ole tasapainossa. Siis tosi moni ei ole. Se taas johtuu siitä, että kuvataitelijan rytmi on hukassa. Mikä johtuu siitä, että kuvataiteilijan täytyy käydä syksyisin joka ilta eri avajaisissa. Avajaisissa on useasti tarjolla viinejä ja viini vaikuttaa tasapainoon. Vaikuttaa viini myös rytmitajuun, eli nyt olis kyllä muusikkokin hukassa, mutta tasapainoon se vaikuttaa niin että siinä voi käydä kipeästi. Syksy on siis hankalaa aikaa tasapainolle. Syksy on kyllä osa rytmiä, mutta kuitenkin tasapaino on todella hankalan paikan edessä. Tasapainoa pitää siis yrittää pitää hiukan yllä ja avittaa. Tämä soppa on hirveen hyvin tasapainossa. Se on myös tasapainoista. Hyvää siis syksyllä. Heitin sinne tosin hiukan chiliä antamaan rytmiä.
Nautinnollisia dubautus-sessioita.
Soppa on oikeastaan hyvin perinteinen kasvissosekeitto, siis millaiseen meillä on totuttu. Maku on siis aika pehmeä ja koostumus myös. Pinaatti, chili ja curry antaa sopivasti sointia soppaan. Jos sopasta sattuu tulemaan liian mausteista tai tulista, voit tasapainottaa sitä lisäämällä annokseen esim. kermaviiliä, jogurttia tai vaikka ranskankermaa.
Ainekset:
3 isohkoa perunaa
1 paketti keittojuureksia
150-200g pakastepinaattia (tuore käy varmaan kans)
4-5 valkosipulin kynttä
1/2 vahva punainen chili (mulla oli kuivattu thai-chili, tulisuusluokitus 8)
1 lihaliemikuutio
1/2 paketti Koskenlaskija sulatejuustoa
3 laakerinlehteä
mustapippuria
suolaa
ripaus vahvaa currya
Ja se meni jotenkin näin:
Mittaa reilunkokoiseen kattilaan noin 5-6dl vettä.
Kuori ja viipaloi perunat (vertaa kokoa keittojuureksiin jos haluat laittaa kaikki samaan aikaan kiehumaan).
Lisää kattilaan perunoiden ja juureksien mukaan Laakerinlehdet ja lihaliemikuutio
Anna keiton kiehua kannen alla tovi (15min)
Lisää pinaatti, chili ja valkosipuli ja anna kiehua vielä noin 10min tai kunnes kaikki kasvikset ovat kypsiä.
Siirrä keitos jäähtymään hetkeksi ja poista laakerinlehdet.
Tässä välissä on hyvä huilaa hetki. Siinä on sen verran paljon soppaa, että tovin se vie ennen kuin jäähtyy. Tämä ei ole kaikille mitenkään pakollinen breikki, mutta meillä sattuu olemaan tuo "soseutin" sellainen, joka ei kiehuvaa tavaraa kestä. Mainostamaan en ala. Jäähdyttäminen on minusta kiva ja käytännöllinen juttu kuitenkin, oli sitten masiina ihan mikä tahansa. Siinä jää sopivasti aikaa ottaa vaikka lasillinen viiniä....tai nautiskella muuten vaan...
Soseuta keitos haluamallasi tavalla mahdollisen kuohkeaksi.
Siirrä soseutettu keitto takaisin kattilaan (jos tähän on tarvetta) ja laita takaisin levylle miedolla lammöllä.
Lisää joukkoon Koskenlaskijasta noin puolet, mustapippuria maun mukaan (muista että chili on aika stydii jos käytät samaa kuin minä), se pieni ripaus currya (mielestäni tämä sopii erittäin hyvin pinaatin kanssa, mutta keiton ei ole tarkoitus maistua currylle) ja sekoita kaikki tasaisesti.
Tässä vaiheessa on helppo keittää eväs pohjaan, joten muista sekoitella.
Tarkista maku ja hepsistä, sehän on valmista!
...ehkä
Kasvisomeletti
Monesti on niin, että saadakseen jotain, on rikottava jotain muuta. Kun ihminen tahtoo tietää, mitä todella tapahtui, mistä syystä ja mitä tapahtunut merkitsi, hänen täytyy avata kirjeet, tutkia arkistot ja samota samoamaton, koskea koskemattomaan.
Kysymys on pinnan rikkomisesta, sinetin avaamisesta. Sanalla sanoen uuden kokemisessa kysymys on aina neitseellisyyden menettämisestä. Paluuta ei ole. Tämä on herkkä kohta elämässä, sillä ihminen voi turtua, kyllästyä ja paatua. Vanhemmiten ei syty niin kuin nuorena. Kokemukset muuttavat. Terho Pursiainen filosofoi niin, että kun kivääri otetaan käyttöön, se ei käytön myötä ole olemukseltaan toinen. Sen identiteetti ei muutu. Mutta ihminen ensimmäisen tapon jälkeen ei koskaan enää ole sama. Siksi ihminen kysyy, että mitä oikeasti en ikinä edes haluakaan kokea - tai, että mitä menetän, jos kokeilen tuota tai tätä. Missä menee raja, jota en halua ylittää.
Joka onneaan etsii, joutuu kokeilemaan kaikenlaista ja tässä juuri on elämän tragiikka, sillä se, joka aidosti kulkee oman tiensä, voi satuttaa itseään, koska itse on otettava asioista selvää, omakohtaisesti ne on koettava. Ja joka todella tahtoo oppia itsestään, joutuu kurkistamaan sellaisiin minuuden syvyyksiin, jotka monella tapaa voivat vaikuttaa omaan olemiseen. Neuroottinen ja säikky ihminen ei uskalla elää, ei kulkea kuin yhtä katua, uhkarohkea sitä vastoin voi joutua turmioon.
Tämä olkoon mietiskelyni, kun valmistan oman versioni kasvisomeletista. Omelettia ei voi tehdä, ellei riko munaa. Juuri tämä rikkominen aiheutti räknäilyni.
Otan munia kaksi. Rikon ne kulhoon. Niitä ei voi enää ehjätä. Vatkaan niitä hieman. Lorautan parin ruokalusikan verran vettä joukkoon. Maitoa ei näet ikinä ole, kun sitä menisi niin vähän, että se vain pilaantuisi. Laitan pannun kuumenemaan. Mausteiden suhteen en koskaan ole varma. En muista, mitä edellisellä kerralla laitoin ja missä suhteessa. Kun Herra Oravainen mainitsi tehneensä tulisen omeletin, päätän itse tällä erää tehdä miedomman, vaikka tulisuus on minunkin heiniäni, mitä omelettiinkin tulee. Milloin cajunia, milloin currya, milloin mitäkin - cayennea ja niin eespäin.
Tällä kertaa ripaus inkivääriä, ripaus mustapippuria - olisiko siinä riittämiin? Heitänkö muskottipähkinää, sehän sopii moneen ruokaan? Taidan kokeilla. Mutta varovasti. Vielä pikkuisen mustapippuria. Otan sittenkin yhden punaisen kuivatun chilin, Italian tuliaisia. Senegalista saadut ovat jo auttamatta menettäneet teränsä. Ei ole morttelia, mutta leikkuulaudan päällä kun vesilasilla pyöräytän chilin murskaksi, homma hoituu. Kardemummaan en tähän ole rohjennut kokeilla, mutta kanelia olen. En muista, mitä pidin. Määrähän se ratkaisee ja liika mitä tahansa on aina liikaa.
Nyt on valinnan paikka. Tilanne on se, että otan pilkkoakseni paprikan, sipulin ja porkkanasuikaleita. Nämä kypsytän ensin. Pannu kuumaksi. Teelusikallinen öljyä. Ja nyt: on kait näihinkin heitettävä maustetta? En osaa rationaalisesti perustella järjestystä, mutta nytpä nakkaan chilit pannulle ja kasvikset perään. Jos mielii, voi muuten laittaa myös herkkusienipaloja. Rapsakkaa pitää olla, ei ylikypsää ja lötköä.
Kypsät kasvikset siirrän sivuun. Pannu se on kuuma edelleen. Heitän toisen teelusikallisen öljyä. Perään munaseoksen, johon olen sotkenut näitä mausteita. Ja suolaa hieman. Olisko pitänyt suolata kasviksiakin? No tutkitaan jälkikäteen. Niitä muuten tulee aina vähän liikaa. Mutta nyt käännän lieden pienemmälle, jos se äsken oli viitosella, nyt käännän kolmoselle. Kun munaseos isketään kuumalle pannulle, sen pohja saa kivan ruskean värin, mutta nyt sen täytyisi jähmettyä niin, ettei se pala. Sen siinä jähmettyessä sirottelen kasvikset päälle.
Oikein jos mielii proteiinia napata paljon ja muutenkin ruokaisan version tehdä, tonnikala on mahdollinen. Silloin maustetaan eri tavalla. Tai joka kertahan minä maustan eri tavalla, vaistonvaraisestihan näitä rakentelen. Toisinaan onnistun, toisinaan en. Muistelen, että joskus se muskottipähkinäripaus on antanut hirmu hyvän äijäyksen. Se on käännettynä: susen. Koskenlaskija-juusto se myös tekee eetvarttia. Mutta viikolla sitä tahtoo olla askeettinen.
2 kananmunaa
mustapippuria
inkivääriä
muskottipähkinää
1 kuivattu chili
suolaa
1 paprika
1 porkkana
1 sipuli
herkkusieniä, jos tykkää.
Kysymys on pinnan rikkomisesta, sinetin avaamisesta. Sanalla sanoen uuden kokemisessa kysymys on aina neitseellisyyden menettämisestä. Paluuta ei ole. Tämä on herkkä kohta elämässä, sillä ihminen voi turtua, kyllästyä ja paatua. Vanhemmiten ei syty niin kuin nuorena. Kokemukset muuttavat. Terho Pursiainen filosofoi niin, että kun kivääri otetaan käyttöön, se ei käytön myötä ole olemukseltaan toinen. Sen identiteetti ei muutu. Mutta ihminen ensimmäisen tapon jälkeen ei koskaan enää ole sama. Siksi ihminen kysyy, että mitä oikeasti en ikinä edes haluakaan kokea - tai, että mitä menetän, jos kokeilen tuota tai tätä. Missä menee raja, jota en halua ylittää.
Joka onneaan etsii, joutuu kokeilemaan kaikenlaista ja tässä juuri on elämän tragiikka, sillä se, joka aidosti kulkee oman tiensä, voi satuttaa itseään, koska itse on otettava asioista selvää, omakohtaisesti ne on koettava. Ja joka todella tahtoo oppia itsestään, joutuu kurkistamaan sellaisiin minuuden syvyyksiin, jotka monella tapaa voivat vaikuttaa omaan olemiseen. Neuroottinen ja säikky ihminen ei uskalla elää, ei kulkea kuin yhtä katua, uhkarohkea sitä vastoin voi joutua turmioon.
Tämä olkoon mietiskelyni, kun valmistan oman versioni kasvisomeletista. Omelettia ei voi tehdä, ellei riko munaa. Juuri tämä rikkominen aiheutti räknäilyni.
Otan munia kaksi. Rikon ne kulhoon. Niitä ei voi enää ehjätä. Vatkaan niitä hieman. Lorautan parin ruokalusikan verran vettä joukkoon. Maitoa ei näet ikinä ole, kun sitä menisi niin vähän, että se vain pilaantuisi. Laitan pannun kuumenemaan. Mausteiden suhteen en koskaan ole varma. En muista, mitä edellisellä kerralla laitoin ja missä suhteessa. Kun Herra Oravainen mainitsi tehneensä tulisen omeletin, päätän itse tällä erää tehdä miedomman, vaikka tulisuus on minunkin heiniäni, mitä omelettiinkin tulee. Milloin cajunia, milloin currya, milloin mitäkin - cayennea ja niin eespäin.
Tällä kertaa ripaus inkivääriä, ripaus mustapippuria - olisiko siinä riittämiin? Heitänkö muskottipähkinää, sehän sopii moneen ruokaan? Taidan kokeilla. Mutta varovasti. Vielä pikkuisen mustapippuria. Otan sittenkin yhden punaisen kuivatun chilin, Italian tuliaisia. Senegalista saadut ovat jo auttamatta menettäneet teränsä. Ei ole morttelia, mutta leikkuulaudan päällä kun vesilasilla pyöräytän chilin murskaksi, homma hoituu. Kardemummaan en tähän ole rohjennut kokeilla, mutta kanelia olen. En muista, mitä pidin. Määrähän se ratkaisee ja liika mitä tahansa on aina liikaa.
Nyt on valinnan paikka. Tilanne on se, että otan pilkkoakseni paprikan, sipulin ja porkkanasuikaleita. Nämä kypsytän ensin. Pannu kuumaksi. Teelusikallinen öljyä. Ja nyt: on kait näihinkin heitettävä maustetta? En osaa rationaalisesti perustella järjestystä, mutta nytpä nakkaan chilit pannulle ja kasvikset perään. Jos mielii, voi muuten laittaa myös herkkusienipaloja. Rapsakkaa pitää olla, ei ylikypsää ja lötköä.
Kypsät kasvikset siirrän sivuun. Pannu se on kuuma edelleen. Heitän toisen teelusikallisen öljyä. Perään munaseoksen, johon olen sotkenut näitä mausteita. Ja suolaa hieman. Olisko pitänyt suolata kasviksiakin? No tutkitaan jälkikäteen. Niitä muuten tulee aina vähän liikaa. Mutta nyt käännän lieden pienemmälle, jos se äsken oli viitosella, nyt käännän kolmoselle. Kun munaseos isketään kuumalle pannulle, sen pohja saa kivan ruskean värin, mutta nyt sen täytyisi jähmettyä niin, ettei se pala. Sen siinä jähmettyessä sirottelen kasvikset päälle.
Oikein jos mielii proteiinia napata paljon ja muutenkin ruokaisan version tehdä, tonnikala on mahdollinen. Silloin maustetaan eri tavalla. Tai joka kertahan minä maustan eri tavalla, vaistonvaraisestihan näitä rakentelen. Toisinaan onnistun, toisinaan en. Muistelen, että joskus se muskottipähkinäripaus on antanut hirmu hyvän äijäyksen. Se on käännettynä: susen. Koskenlaskija-juusto se myös tekee eetvarttia. Mutta viikolla sitä tahtoo olla askeettinen.
2 kananmunaa
mustapippuria
inkivääriä
muskottipähkinää
1 kuivattu chili
suolaa
1 paprika
1 porkkana
1 sipuli
herkkusieniä, jos tykkää.
Äkäinen aasialainen munajuttu
Utuisten kippoloiden, lentokenttien kahviloiden, huoltoasemien ja moottoriteiden varsilta löydettyjen kojujen heikkotasoiset ja jopa saasteiset antimet eivät olleet pitäneet ryhmäämme mitenkään "parhaissa" voimissa. Yhtälö oli selvää, ravintoa, sitä ryhmämme oli saatava. Nälkäisinä emme jaksaisi. Jokilaivan oloisessa härvelissä meren aallokkoa uhmaten aloimme jo vaipua hiljaisuuteen, vielä olisi jaksettava takseja, tarpomista ja suunnistusta, vaikka voimamme tuskin riittivät pitämään meidät hereillä. .....Saisiko olla jotain juotavaa? Kyllä, kiitos. Ottaisin ison oluen. Hetkeä myöhemmin en edes tiennyt mitä olimme tilanneet. Viimeisillä voimillamme nousimme puoli-istuvaan asentoon ja tarrasimme kiinni lähimpänä olevaan ateriaan. Suussani rapsahti jotain ja oli kuin kaikki aistini olisivat heränneet samalla satavuotisesta unesta. Raikkaan tulinen eväs ravisutti makuhermojani, mutta olin vielä niin rajatilassa, että jouduin kasaamaan ajatukseni ymmärtääkseni minkä kanssa olin tekemisissä. Tämähän on, tämähän on munakas. Tämähän on tulinen, raikas, ihana munakas. Tämä on todella tulinen munakas, tarvitsen juomaa juuri nyt. Pullo on tulikylmä ja helmeilee, siinä lukee Tiger.
Mikään ei olisi voinut toimia sillä hetkellä paremmin! Tuo harmonia! Mutta mikä parasta, ravinto alkoi saada ryhmämme hereille. Hetkeä myöhemmin tajusin, että ei meitä ollut mitään ryhmää, meitä oli kaksi henkilöä. Rakastin tuota munakasta ja oli kuin aurinko olisi noussut uudestaan tuulen puhaltaessa aaltoja etelä-kiinan mereltä. Kohotimme ystäväni kanssa maljaa, tämän hetken minä muistan aina. Maljat veivät mukanaan ja seuraavana päivänä muistin vain, että siinä taisi olla tarjolla joku kala. Ehkä.
Että sellaista. Kuitenkin tuo ihana, raikas, tulinen munakas palautui mieleeni eräänä aamuna Helsingin Lauttasaaressa. Minullahan ei ollut oikein mitään havaintoa, että kuinka tämä luomus oli valmistettu, mutta päätin yrittää. Suussani oli rapsahtanut... hmmm... se oli vihreää ja tuoretta... Chiliä! Selvä, se oli aika helppoa. Muuta en sitten tiennytkään.
Ryhdyin toimeen.
Otin 2 kpl kananmunia ja rikoin ne isoon kuppiin.
Soijamaitoa, joo, se voisi toimia. Se reagoi mukavasti kuuman pannun kanssa.
Aivan, pannu kuumenemaan. Sen täytyy olla oikein kuuma. Soijamaidosta lähtee melkein karamellimainen tuoksu kun se ottaa yhteyden kuuman pannun kanssa. Näin saadaan myös oikein mukava rapsakka pinta munakkaaseen.
Siis loraus soijamaitoa (itselläni oli alpro soya, muistaakseni)
Valkosipulia. Kyllä, sitä se kaipaa.
Jos nämä kaikki sekoittaisi tuossa kupissa munan kanssa, eli kuppiin siis kaikki.
Perään ihan hiukan suolaa ja sit vain vatkaamaan. Vatkaamallahan siitä tulee kuohkeaa.
Pannuun öljyä paistamiseen ja munakassotku perään. Pyrin pitämään munakkaan koko ajan kasassa, mutta liikkeessä niin, että se pysyy ikäänkuin irti pannusta. Olisipa tähän avotuli ja wokki. Munakas käännetään kun se alkaa pysyä kasassa tarpeeksi. Sitten kun se on rapsakka ja valmis, sen saa syödä. Vaikka lautaselta.
Eli, toisin sanoen, yritin saada kasaan samantyyppisen annoksen jonka olin joskus matkoilla saanut. Tämä resepti ei ollut ihan sitä samaa, mutta ajoi asian yllättävän hyvin.
Suosittelen niin aamuun kuin iltaankin. Tämä vaan toimii!
Ainekset
2 munaa
1 tuore vihreä chili (annostus oman maun ja sietokyvyn mukaan. mulla tais olla tulisuusluokkaa 4)
soijamaitoa loraus. ei paljoa.
1-3 kynttä valkosipulia pieneksi hakattuna
ihan hiukan suolaa
Nopea kypsennys molemmin puolin oikein kuumassa pannussa. Pidä munakas liikkeessä jottei se pala. Jos hyvin käy, pinnasta tulee hivenen makeahko soijamaidon ansioista.
Päätän raporttini tähän.
Mikään ei olisi voinut toimia sillä hetkellä paremmin! Tuo harmonia! Mutta mikä parasta, ravinto alkoi saada ryhmämme hereille. Hetkeä myöhemmin tajusin, että ei meitä ollut mitään ryhmää, meitä oli kaksi henkilöä. Rakastin tuota munakasta ja oli kuin aurinko olisi noussut uudestaan tuulen puhaltaessa aaltoja etelä-kiinan mereltä. Kohotimme ystäväni kanssa maljaa, tämän hetken minä muistan aina. Maljat veivät mukanaan ja seuraavana päivänä muistin vain, että siinä taisi olla tarjolla joku kala. Ehkä.
Että sellaista. Kuitenkin tuo ihana, raikas, tulinen munakas palautui mieleeni eräänä aamuna Helsingin Lauttasaaressa. Minullahan ei ollut oikein mitään havaintoa, että kuinka tämä luomus oli valmistettu, mutta päätin yrittää. Suussani oli rapsahtanut... hmmm... se oli vihreää ja tuoretta... Chiliä! Selvä, se oli aika helppoa. Muuta en sitten tiennytkään.
Ryhdyin toimeen.
Otin 2 kpl kananmunia ja rikoin ne isoon kuppiin.
Soijamaitoa, joo, se voisi toimia. Se reagoi mukavasti kuuman pannun kanssa.
Aivan, pannu kuumenemaan. Sen täytyy olla oikein kuuma. Soijamaidosta lähtee melkein karamellimainen tuoksu kun se ottaa yhteyden kuuman pannun kanssa. Näin saadaan myös oikein mukava rapsakka pinta munakkaaseen.
Siis loraus soijamaitoa (itselläni oli alpro soya, muistaakseni)
Valkosipulia. Kyllä, sitä se kaipaa.
Jos nämä kaikki sekoittaisi tuossa kupissa munan kanssa, eli kuppiin siis kaikki.
Perään ihan hiukan suolaa ja sit vain vatkaamaan. Vatkaamallahan siitä tulee kuohkeaa.
Pannuun öljyä paistamiseen ja munakassotku perään. Pyrin pitämään munakkaan koko ajan kasassa, mutta liikkeessä niin, että se pysyy ikäänkuin irti pannusta. Olisipa tähän avotuli ja wokki. Munakas käännetään kun se alkaa pysyä kasassa tarpeeksi. Sitten kun se on rapsakka ja valmis, sen saa syödä. Vaikka lautaselta.
Eli, toisin sanoen, yritin saada kasaan samantyyppisen annoksen jonka olin joskus matkoilla saanut. Tämä resepti ei ollut ihan sitä samaa, mutta ajoi asian yllättävän hyvin.
Suosittelen niin aamuun kuin iltaankin. Tämä vaan toimii!
Ainekset
2 munaa
1 tuore vihreä chili (annostus oman maun ja sietokyvyn mukaan. mulla tais olla tulisuusluokkaa 4)
soijamaitoa loraus. ei paljoa.
1-3 kynttä valkosipulia pieneksi hakattuna
ihan hiukan suolaa
Nopea kypsennys molemmin puolin oikein kuumassa pannussa. Pidä munakas liikkeessä jottei se pala. Jos hyvin käy, pinnasta tulee hivenen makeahko soijamaidon ansioista.
Päätän raporttini tähän.
Daucus carota
Kun ihminen on elänyt syvissä vesissä ja antautunut tilaan, jossa alitajunta tunkee pieniä sinisiä smurffeja tai muita mörköjä tietoisuuteen, tahtoo sanoa, että on dagen efter, on paikallaan nauttia runsaita määriä kivennäisvettä, hengittää raitista ilmaa, hyräillä mukavia viisuja ja keskittää ajatukset, ei tulevaisuuteen, koska se olisi uhkakuvien saaliiksi joutumista, ei menneisyyteen, koska painolasti voi olla liiallinen kantaa, vaan tähän hetkeen ja tarkennettuna sen ensi silmäykseltä neutraaleihin yksityiskohtiin, jotka oikein nähtynä lopulta ilmentävät sitä seikkaa, että elämä luonnollisena, jos onkin toisinaan luonnehdittavissa lauseella "elämä on lyhyt ja brutaali tapahtuma", on kaikessa voimassa ja dynamiikassaan itsessään hyvä ja kaunis asia, mahdollisesti siis, ja nyt siis mitä ruokailuun tulee, on oivallinen keino keskittyä tähän asiaan valmistamalla mitä yksinkertaisin välipala nakerrettavaksi tähän tapaan, että leikkaa porkkanoista noin 7 senttimetrin mittaisia lyijykynän paksuisia suikaleita, asettaa tyrkylle vaikkapa tavalliseen vesilasiin, maustaa sitruunamehulla ja hyppysellisellä sokeria, istuu rauhassa ja maistelee, sillä näin on hyvä, tosin ainoa, jolla keksin vesittää tämän rauhoittumismeditaation, on se ala-asteen kireähermoisen biologian opettajan komento olla "tarkkana kuin porkkana", sillä enpä muuta nyt toivo kuin, että sen lauseen kun vain mielestä pois saisin - tai jopa kun saisi yleisistä ihmiskunnan henkisyyttä vioittavista rakenteista poistettua tämän komennon, sillä niin olisi maailma siedettävämpi, ja tähän mennessä tässä virkkeessäni tuntuu olevan niinkin monta kuin 208 sanaa.
Kolme porkkanaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
Kolme porkkanaa
2 rkl sitruunamehua
1 rkl sokeria
maanantai 12. marraskuuta 2007
Lohi soijakastikkeessa Japanin veijareiden tyyliin
Japani on sillä tavalla Suomea edistyksellisempi, että siellä itsemurha osataan taitavasti tehdä aivan eri motiivista kuin Suomessa. Osataan siellä muutakin, sillä siellä on monia henkisen ulottuvuuden asioita räknäilty ja harjoitettu pitkään. Jos kiinalainen juttu on monimutkainen, Japani siihen nähden on suoraviivaisempi. Meikäläinen meininki puolestaa paljon juntimpi. Ja pidättyvämpi. Täkäläisittäin jos viskotaan naamariin muikkukukkoa, Japanin poika osaa nauttia sushia, joka on katettu alastoman naisen vartalolle. Se kieltämättä on erikoista ja tekee aihepiiristä monin tavoin konstikkaasti kohdeltavan.
Sake Alkossa maksaa sen 11 euroa. Sitä pirskotetaan parin ruokalusikan verran elikkä parin kepeän huitaisin verran muutaman sadan gramman painoisen lohifileen päälle. Siinä se kala voi maustua pikkusikarin palamisen verran. Tosin tänä aikana on tilaisuus sekoitta tare-kastike. Tahtoo sanoa, että heitetään kuppiin reilu puoli desiä soijakastiketta, puolet tästä sakea, ja päälle kiva romanttinen hyppysellinen sokeria. Jos sokeri ei huvita, voi tehdä toisella konstilla ja silloin otteet ovat niin reippaat, että raastetaan tuoretta inkivääriä kohtalainen läjä, ymmärrykseni mukaan semmoinen Domino-keksin kokoinen määrä, noin ruokalusikallinen. Itse kyllä heitän sekä inkivääriä että sokeria.
Tästä satsista pitäisi jäädä varantoon paistohetkeän varten, mutta aikeena olisi, että nyt kalaa marinoidaan noin puoli tuntia. Ihminen ymmärtää, että sinä aikana aistimaailma tarjoaa monenlaista stimulanttia.
Oli miten oli, kun aika on täyttynyt, pannu kuumennetaan. Kaadellaan vähän öljyä. Ja tare-kastiketta pannulle, kas noin, ei ehkä kuuluisi, mutta tuoksu on kiva. Lisätään kala. Paistetaan se kivasti. Periaatteessa sanotaan, että paistetaan "molemmila puolilta", mutta ei se voi mennä niin, jos kyseess on lohi, sillä puoliksikin paistunut lohi menettää rakenteensa, jos sitä kesken kaiken käännellään.
Tilanne on kiva. Tähän ei kuuluisi keitellä lisukkeita. Mutta kyllä silti jasmiiniriisi sopii. Jasmiini nimenomaan, koska se on tätä takertuvaa lajia, jota puikoillakin onnistuu syödä. Rahvaanomaisuuttani ja tilanpuutteen vuoksi käsitteleen Kaakkois-Aasiaa monoliittina ja nytpä siis juuri tähän ruokaan sopii mainiosti oikein viilennetty thaimaalainen Singha-olut. Jasmiiniriisihän tuntuu olevan hieman kallellaan thaikku-toimintaan.
Sepä voi olla, että tare-kastikkeeseen voi siihenkin muuten lorautta öljyä. Ja marinoida voinee oikeastaan tunninkin verran, en tiedä.
Aistimaailman kokonaisvaltaisuuden kannalta heiveröistä on saada lohi paistettuna näyttämään lautasella eheältä ja ruokailijan arvokkuutta kunnioittavan houkuttelevalta. On mahdollista, että rikkoo kaikki säännöt eikä kuvittelee, että valmistettu ruoka oikeasti olisi Masu no teriyaki, ja paistaakin maustetun ja marinoidun kalan uunissa. Kokeiltu on. Kalan pinta ei ole niin komea, kuin voisi olla. Lohen voi korvata muullakin kalalla. Hyvää sekin on.
Lohifile, en osaa arvioida kokoa, mitä se nyt on, muutama sata grammaa
sakea
öljyä
Tare-kastike:
reilu desi vähäsuolaista japanilaista soijakastiketta
noin puoli desiä sakea (suhteessa soijakastikkeeseen noin puolet)
pari teelusikkaa sokeria
ruokalusikka, pari, inkivääriä
Sake Alkossa maksaa sen 11 euroa. Sitä pirskotetaan parin ruokalusikan verran elikkä parin kepeän huitaisin verran muutaman sadan gramman painoisen lohifileen päälle. Siinä se kala voi maustua pikkusikarin palamisen verran. Tosin tänä aikana on tilaisuus sekoitta tare-kastike. Tahtoo sanoa, että heitetään kuppiin reilu puoli desiä soijakastiketta, puolet tästä sakea, ja päälle kiva romanttinen hyppysellinen sokeria. Jos sokeri ei huvita, voi tehdä toisella konstilla ja silloin otteet ovat niin reippaat, että raastetaan tuoretta inkivääriä kohtalainen läjä, ymmärrykseni mukaan semmoinen Domino-keksin kokoinen määrä, noin ruokalusikallinen. Itse kyllä heitän sekä inkivääriä että sokeria.
Tästä satsista pitäisi jäädä varantoon paistohetkeän varten, mutta aikeena olisi, että nyt kalaa marinoidaan noin puoli tuntia. Ihminen ymmärtää, että sinä aikana aistimaailma tarjoaa monenlaista stimulanttia.
Oli miten oli, kun aika on täyttynyt, pannu kuumennetaan. Kaadellaan vähän öljyä. Ja tare-kastiketta pannulle, kas noin, ei ehkä kuuluisi, mutta tuoksu on kiva. Lisätään kala. Paistetaan se kivasti. Periaatteessa sanotaan, että paistetaan "molemmila puolilta", mutta ei se voi mennä niin, jos kyseess on lohi, sillä puoliksikin paistunut lohi menettää rakenteensa, jos sitä kesken kaiken käännellään.
Tilanne on kiva. Tähän ei kuuluisi keitellä lisukkeita. Mutta kyllä silti jasmiiniriisi sopii. Jasmiini nimenomaan, koska se on tätä takertuvaa lajia, jota puikoillakin onnistuu syödä. Rahvaanomaisuuttani ja tilanpuutteen vuoksi käsitteleen Kaakkois-Aasiaa monoliittina ja nytpä siis juuri tähän ruokaan sopii mainiosti oikein viilennetty thaimaalainen Singha-olut. Jasmiiniriisihän tuntuu olevan hieman kallellaan thaikku-toimintaan.
Sepä voi olla, että tare-kastikkeeseen voi siihenkin muuten lorautta öljyä. Ja marinoida voinee oikeastaan tunninkin verran, en tiedä.
Aistimaailman kokonaisvaltaisuuden kannalta heiveröistä on saada lohi paistettuna näyttämään lautasella eheältä ja ruokailijan arvokkuutta kunnioittavan houkuttelevalta. On mahdollista, että rikkoo kaikki säännöt eikä kuvittelee, että valmistettu ruoka oikeasti olisi Masu no teriyaki, ja paistaakin maustetun ja marinoidun kalan uunissa. Kokeiltu on. Kalan pinta ei ole niin komea, kuin voisi olla. Lohen voi korvata muullakin kalalla. Hyvää sekin on.
Lohifile, en osaa arvioida kokoa, mitä se nyt on, muutama sata grammaa
sakea
öljyä
Tare-kastike:
reilu desi vähäsuolaista japanilaista soijakastiketta
noin puoli desiä sakea (suhteessa soijakastikkeeseen noin puolet)
pari teelusikkaa sokeria
ruokalusikka, pari, inkivääriä
Fundamentaalilauseita
Fundamenttien valaminen on alkanut. Pössis on, että rakkautta ja aistinautintoja on enemmän kuin ymmärrämmekään. Kun ääriviivoja on hahmoteltu, olen varma, että japanilaisen keittiön eräitä antimia jaamme tuonnempana. Rahvaanomaisuuttani ja tilanpuutteen vuoksi käsittelen Kaakkois-Aasiaa monoliittina. Siksi voin suositella thaimaalaista Singha-olutta jo aperatiivisessa hengessä. Sitä en tiedä, symboloiko Lauttasaarta paremmin Sodoma vai Gomora vai Rooma, mutta sen sanon, ettei pidä hämmentyä: aisti on äärimmäisen filosofinen aihe. Henki ilman materiaa on pelkkää levitaatiota. Materian kautta elämä ilmenee. Kippis sille!
Lauttasaari Sinne Klubben on perustettu
Tämä on Lauttasari Sinne Klubben. Se on niin, että me nautimme ja aistimme. Ja te ehkä rakastutte meihin sikäli kuin parhaat piirteemme saavat tilaisuutensa kukoistaa.
Tilaa:
Kommentit (Atom)