Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen. Koetin miettiä, minkä tyypin eväs olisi tätä sorttia. Sushin valmistaminen - johon Sinne Klubben paneutuu välittömästi vuodenvaihteen jälkeen - on jossain mielessä tätä lajia, siinä kun on kyse ikuisesta opettelemisesta.
Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.
Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.
Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.
Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.
Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.
Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.
kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa
Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?
maanantai 17. joulukuuta 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti