Käsitykseni vahvistui. Ensi katsanonssa syömisen syy on toki elintoimintojen ylläpitäminen. Syöminen siinä mielessä ei ole itsetarkoituksellista. Eikä syöminen ikinä muutenkaan ole itsetarkoituksellista. Jos syö muusta syystä kuin elintoimintojen ylläpitämiseksi, syö nauttiakseen. Aistinautinnoista on tässäkin verkkopäiväkirjassa kyse.
Paastosin eilen, mikä meinaa, että söin melko vähän. Siis päivällä. Illalla näet oli määrä olla kestitettävänä ystävän kotona. Tyrkyllä oli minulle ennen kokematonta raclettea. Sen voi myös kirjoittaa muotoon rakletti.
Sana on ranskaa.
raclette s (f) ikkunalasta, kaavin (leipurin)
Emme nauttineet ikkunalastoja. Kyse on siitä, että pöydällä on parila ja alla vielä vastukset, joiden päälle nostetuissa reunallisissa levyissä taikka siis pannuissa sulatetaan juustoa, joka sitten kaavitaan parilalla kypsennetyn ruuan päälle.
Sveitsin ja Ranskan maisemissa tätä suositaan.
Ruokailun päämääränä varmaankin on elintoimintojen säilyttäminen. Mutta yhtälailla siihen sisältyy ajatus hitaasti nauttimisesta. Niin kuin on asia fondue-aterioinnissa, myös racletten keskeinen elementti on yhteisöllisyys. Elintoimintojen ylläpito yhteisesti on siis yksi asia: kypsennetään ruoka hitaahkosti, pitkin ateriointia, siemaillaan - ja ennen kaikkea seurustellaan. Voi ihminen yksinkin nauttia, mutta kaksin tai kolmin tai isommalla seurueella ilo ja nautinto ovat isompia, monin verroin.
Itsetarkoituksellisella nautiskelulla on näin käsittämättömän synkässä maassa kuin Suomi-Finland ikävä kaiku. Se kaiku pitää dempata. Sana on slangia ja tarkoittaa vaimentamista. Hiiteen ikävä kaiku. Hiiteen tosikot. Hiiteen kalvinistinen askeesi.
Nautiskelun ydin on siinä, että ruokaa ei vain "käytetä". Ruoka ei ole vain biologisesti välttämätön toimenpide. Ruokaan liittyy symboliarvoja. Se kytkee meidät yhteen. Ja yhtä vakavasti: se juurruttaa ihmisen syviin riippuvuuksiin suhteessa kaiken elämän alkuperään. Nautinnon kieltäjä on juureton. Nautiskelu näet kohottaa "pelkän ravinnon" ihmisen henkis-kulttuuriselle tasolle. Tämä käy ilmi sanasta kulttuuri, joka pitää sisällään viljelyn ja henkisyyden. Ravinnon arvo kasvaa täyteen mittaan nimenomaan nautinnoissa. Elämä on enemmän kuin elintoimintojen ylläpitäminen.
Niinpä seurueemme kävi neuvoa historiasta ja kulttuurista. Sitä siivitti punaviini, jota runsaasti kului. Parilalla tirisivät herkkusienet, kesäkurpitsaviipaleet, lammasmakkara, braatvursti, paprika, sipuli. Höystönä peruna. Ja juustoa kului. Ilo vei voiton. Tätä juhliminen tähdensi. Ilta jatkui myöhään.
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
maanantai 17. joulukuuta 2007
Pasta
Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen. Koetin miettiä, minkä tyypin eväs olisi tätä sorttia. Sushin valmistaminen - johon Sinne Klubben paneutuu välittömästi vuodenvaihteen jälkeen - on jossain mielessä tätä lajia, siinä kun on kyse ikuisesta opettelemisesta.
Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.
Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.
Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.
Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.
Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.
Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.
kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa
Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?
Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.
Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.
Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.
Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.
Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.
Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.
kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa
Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?
maanantai 10. joulukuuta 2007
Kleftiko
Vaikka sanavarastoni pysyi aina suppeana, voin ajatella, että kahdeksan vuotta sitten osasin kohtalaisesti hellenistisen ajan koinee-kreikkaa, joka meinaa klassisen kreikan jälkeistä murrosvaihetta, tolkutonta määrää poikkeuksia ja hillittömiä litanioita ulkoa opeteltavia asioita. Nyt hädin tuskin tunnen kirjaimet. Taivutuskaavat ovat auttamatta unohtuneet kaikki tyynni. Vain muutama sisäpiirivitsi on jäänyt mieleen. Nykykreikasta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Eri kieliä ne ovat. Henkisyydestäni tiedän kertoa, että kovinpa on antiikin kreikkalaisen vaikutuksen tuottamus.
Internetissä koetin löytää sanakirjaa, mutta tulos oli heikko. Edelleen on ratkaisematta, mitä tarkoittaa kleftiko. Kyseessä on Katajanokalla sijaitsevan Grecia-nimisen kreikkalaisen illallismenun ateria numero 19, rosvopaisti: punaviinissä haudutettua uunilammasta, yrteillä ja valkosipulilla maustettuna elikkä ”traditional roasted mutton braised in red wine. Seasoned with garlic and herbs”. Hintaa aterialla on 117 markkaa.
Olen syönyt sitä kolmesti. Joka kerta se on aivan ensiluokkainen. Perunat ovat maittavia. Liha mitä parhainta laatua, tosi mureaa eikä mitään sekundaa. Maku hienostunut, pitkään tekeytynyt, vähäeleinen mutta persoonallinen ja monenlaisten yksityiskohtien rikastama. Paras siis nauttia kiireettä. Kovin edulliseksi ei hintaa voi mainita, mutta on se sen väärti aina toisinaan. Mainostan paremmaksi kuin esimerkiksi Knossoksen lammasatrioita. Kreeta sinänsä ei minulle sano mitään, mutta kun antiikista aloitin jutun, niin antiikin Kreetan minä olisin halunnut nähdä naisten pukumuodin vuoksi.
Internetissä koetin löytää sanakirjaa, mutta tulos oli heikko. Edelleen on ratkaisematta, mitä tarkoittaa kleftiko. Kyseessä on Katajanokalla sijaitsevan Grecia-nimisen kreikkalaisen illallismenun ateria numero 19, rosvopaisti: punaviinissä haudutettua uunilammasta, yrteillä ja valkosipulilla maustettuna elikkä ”traditional roasted mutton braised in red wine. Seasoned with garlic and herbs”. Hintaa aterialla on 117 markkaa.
Olen syönyt sitä kolmesti. Joka kerta se on aivan ensiluokkainen. Perunat ovat maittavia. Liha mitä parhainta laatua, tosi mureaa eikä mitään sekundaa. Maku hienostunut, pitkään tekeytynyt, vähäeleinen mutta persoonallinen ja monenlaisten yksityiskohtien rikastama. Paras siis nauttia kiireettä. Kovin edulliseksi ei hintaa voi mainita, mutta on se sen väärti aina toisinaan. Mainostan paremmaksi kuin esimerkiksi Knossoksen lammasatrioita. Kreeta sinänsä ei minulle sano mitään, mutta kun antiikista aloitin jutun, niin antiikin Kreetan minä olisin halunnut nähdä naisten pukumuodin vuoksi.
Tilaa:
Kommentit (Atom)