Piti paistaman lettuja. Niitä varten tekemän täytettä, tämän kun piti oleman ateria. Kahta täytettä, kala- ynnä liha-. Kielitoimiston sanakirjan anti tähän aiheeseen:
ohukainen38 (rinn. ohukas) ruok. löysästä maitopohjaisesta taikinasta pannussa (rasvassa) paistettu ohut, tav. pyöreä paistos, lettu, lätty, räiskäle. Ohukaisia ja hilloa. Täytetyt ohukaiset. Pinaatti-, veriohukainen.
Ainoa oikea lettu maailmassa on niin sanottu muurinpohjalettu. Harva on se kotimainen perinneruoka, jota hyväksi voi mainita, mutta iisalmelainen muurinpohjalettu on tätä lajia. Siihen ei täyte kuulu, joten kun täytteistä puhutaan, kyse on kaupunkilainen rasvan lemussa käkkiminen liesituulettimen alla C. Chaplinin tyyliin - tai Chaplin ja poikahan siitä mieleen tulee, kun kaupunkilainen kaiholla lettuja paistaa. Mistä mieleen, että aika pitkään oli mp3-soittimessa Charlie Chaplinin Dance Hall Rockers -kokoelma, joka on kyllä hyvä, jos tykkää.
Ruoanlaittoselektio on keskeinen asia, sillä ruoanlaitto on meditaatioharjoitus. Hiljaisuus on aika hyvä. Charlie Chaplin on myös hyvä. Kerran paistoin pihviä hiljaisuudessa. Pöytä oli noin metri kertaa metri, väri musta. Siihen aikaan Horace Andyn Dance Hall Stylee ja muu Wackies-soundi oli kova juttu, mutta nyt soi Sibeliuksen viulukonserton alkuperäinen versio, taustabändinä Lahden sinfoniaorkesteri ja solistina kreikkalainen Pythagoras - saattaa tosin olla, että nimi menee nyt sekaisin jonkun toisen kanssa. Silitin valkoisen lakanan pöytäliinaksi, huudeltiin sisäpihalle, että perkele, Berger (miljonääri siinä naapurissa), meillä sitä on myös varaa piffeihin, jos niikseen tulee, ja tuleehan se, Bergeri, perkele! Mukavia ne Bergerit, en minä sillä; sen piti olla vitsi eli lyhyt huvittava juttu.
Minä en niitä lettuja tänään paistanut, kahta taisin kääntää, kun piti kääntämän. Ja kalatäytteen valmistaminen ei ollut heinääni. Oma heinäni työnjaossa oli se toinen täyte, ja se tähän piti kertomani. Ihan hatusta vetäisty ja kaamealla riskillä. Jatkamme kehittelyä. Näin:
Kuumensin öljyä, heitin hirveän määrän mustapippuria. Hirveä määrä on kaksi teelusikallista. Perään herkkusieniä, porkkanasuikaleita ja sipulia. En tiedä, oliko väärin eli ei, mutta heitin myös prosciuttosuikaleita. Porkkanasta leikkasin sellaisia kolmen sentin pituisia ja noin kolmen-neljän millimetrin paksuisia pieniä suikaleita. Kauneustajun kannalta hienoja. Pannun voi jättää yksin siihen kuumana - hetkeksi. Piti ehättämän toisaalla avaamaan kermaviilipurnukka, tyhjentämän sisältö tarjoiluastiaan, leikkaamaan päälle ruohosipulia, minkä maku sallii. Lopuksi sekoitin paistinpannun sisällön kermaviiliin ja siinäpä se oli. Olisi pitänyt jäähdyttää, vaan ei ehtinyt. Oli nimittäin kylmänä parempaa. Suolaa siinä kinkussa kyllä on ihan hirveästi. Ehkä sama sisältö ensi kerralla maustamattoman jugurtin kanssa.
1 prk kermaviiliä
6-10 herkkusientä pilkottuna
2 porkkanaa
1 sipuli
1-2 tl mustapippuria
ruohosipulia
perjantai 22. elokuuta 2008
sunnuntai 27. tammikuuta 2008
Öljyinen ruohosoossi
Sanakirjasta selittyi, että italian verbi pestare meinaa jauhamista tai jalkoihin polkemista. Pesto siis on muhentamalla tehty sörsseli. Genovalainen pesto on yksi asia, vihreä väriltään ja basilika perustanaan. Se ei ole ainoa eikä alkuperäinen. Pesto rossosta on Internetissä vaikeahko saada tietoa. Väittävät, että jotkut käyttävät pestossa sinappikaaliakin. Saksalaiset tunkevat karhunlaukkaa joukkoon. Pinjansiemenetkin voi kai korvata.
Internetin suomenkielisiin sivuihin ei ole luottamista, mitä pestoon tulee. Tai pastaan: aina neuvovat heittämään suolaa pastataikinaan. Suomenkielisissä Internet-ohjeissa peston ainekset pitäisi tylysti silputa vetiseksi velliksi sauvasekoittimella. Näin se ei ole. Ruokablogeissa asiaan on hyvin puututtu.
Henkilökohtianen morttelini eli huhmarini oli yli puolen vuoden ajan arkisessa hätätilassa kehitetty niksi. Kuivatut chilit oli murskattava puisella leikkuulaudalla juomalasia päällä pyörittäen. Pestoa eli suomeksi öljyistä ruohosoossia varten asiaan täytyi paneutua totisin ottein.
Morttelin pitää olla kiveä. Valurauta ruostuu, ellei sitä alati öljyä, mutta ei sellaisessa viitsi mausteita murtaa. Puiseen tarttuvat hajut ja värit, ei sekään ole. Myyvät niitäkin uskomattoman tyyriiseen hintaan. Stockmann on oikea älypäiden ostoshelvetti, ainakin mitä keittiövälineisiin tulee. Kipot ja kattilat ja kaikki mahdolliset vehkeet on valikoitu ryhmiin tuotemerkkien mukaan. Siten mortteleitakin on pitkin käytäviä missä sattuu. Kun tuotteeseen on painettu Jamie Oliverin nimi, hinta nousee heti parillä kympillä. Niin on muuten ruokakirjojenkin kohdalla, panin merkille. Alennusmyynnistä saisi ruotsinkielisiä J. Oliver -kirjoja huokealla - suomeksi ne maksavat pari kymppiä enemmän kuin mitkä hyvänsä muut keittokirjat. Mutta kun jokapaikanhöylä Oliver on niin kaikkien mieleen, kaikkien alojen paras asiantuntija, sille voi laittaa vähän vöyreämmän hintalapun. Akaasiasta valmistettu mortteli on nätti. Mutta puu on puupäille.
Keraaminen on kevyt. Jos sen pudottaa lattialle, se menee rikki. Kivinen on painava. Jos sen pudottaa lattialle, lattia menee rikki. Molemmat ovat huokoisia, eli niitä ei ehkä kannata krapulan ajaksi jättää pesemättä. Eikä niitä kannata paria viikkoa liottaa Fairyssa. Kivinen on karhea. Siinä murskautuu valkosipulikin. Painoa on kolme kiloa ja risat.
Ja pesto tuli näin: Pinjansiemenet ja valkosipuli murskataan ensin. Sitten aivan ripaus suolaa. Sen jälkeen vähän kerrallaan nakkelen basilikanlehtiä ja muussailen soossia. Kun basilikat ovat kaikki muussatut, raastetaan päälle vajaa kourallinen parmesania. Muussataan kevyellä mutta päättäväisellä, säännöllisellä liikkeellä. En tiedä, pitäisikö tässä vaiheessa jo siirtää tarjoiluastiaa vai vasta lopuksi, mutta nyt siis tulee aika lisätä öljy. Kaadan vapaalla kädellä arvellen, milloin on sopivasti. Uskon, että aivan tarkka määrä oli kutakuinkin joitakuita ruokalusikallisia. Sekoitetaan lusikalla. Asetetaan tarjolle. Tarjolla oli tuoreita sämpylöitä ja goudaa.
2 ruukkua basilikaa
25 grammaa pinjansiemeniä
1 helvetin iso valkosipulinkynsi
25-50 grammaa parmesania
1/2 - 1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
Internetin suomenkielisiin sivuihin ei ole luottamista, mitä pestoon tulee. Tai pastaan: aina neuvovat heittämään suolaa pastataikinaan. Suomenkielisissä Internet-ohjeissa peston ainekset pitäisi tylysti silputa vetiseksi velliksi sauvasekoittimella. Näin se ei ole. Ruokablogeissa asiaan on hyvin puututtu.
Henkilökohtianen morttelini eli huhmarini oli yli puolen vuoden ajan arkisessa hätätilassa kehitetty niksi. Kuivatut chilit oli murskattava puisella leikkuulaudalla juomalasia päällä pyörittäen. Pestoa eli suomeksi öljyistä ruohosoossia varten asiaan täytyi paneutua totisin ottein.
Morttelin pitää olla kiveä. Valurauta ruostuu, ellei sitä alati öljyä, mutta ei sellaisessa viitsi mausteita murtaa. Puiseen tarttuvat hajut ja värit, ei sekään ole. Myyvät niitäkin uskomattoman tyyriiseen hintaan. Stockmann on oikea älypäiden ostoshelvetti, ainakin mitä keittiövälineisiin tulee. Kipot ja kattilat ja kaikki mahdolliset vehkeet on valikoitu ryhmiin tuotemerkkien mukaan. Siten mortteleitakin on pitkin käytäviä missä sattuu. Kun tuotteeseen on painettu Jamie Oliverin nimi, hinta nousee heti parillä kympillä. Niin on muuten ruokakirjojenkin kohdalla, panin merkille. Alennusmyynnistä saisi ruotsinkielisiä J. Oliver -kirjoja huokealla - suomeksi ne maksavat pari kymppiä enemmän kuin mitkä hyvänsä muut keittokirjat. Mutta kun jokapaikanhöylä Oliver on niin kaikkien mieleen, kaikkien alojen paras asiantuntija, sille voi laittaa vähän vöyreämmän hintalapun. Akaasiasta valmistettu mortteli on nätti. Mutta puu on puupäille.
Keraaminen on kevyt. Jos sen pudottaa lattialle, se menee rikki. Kivinen on painava. Jos sen pudottaa lattialle, lattia menee rikki. Molemmat ovat huokoisia, eli niitä ei ehkä kannata krapulan ajaksi jättää pesemättä. Eikä niitä kannata paria viikkoa liottaa Fairyssa. Kivinen on karhea. Siinä murskautuu valkosipulikin. Painoa on kolme kiloa ja risat.
Ja pesto tuli näin: Pinjansiemenet ja valkosipuli murskataan ensin. Sitten aivan ripaus suolaa. Sen jälkeen vähän kerrallaan nakkelen basilikanlehtiä ja muussailen soossia. Kun basilikat ovat kaikki muussatut, raastetaan päälle vajaa kourallinen parmesania. Muussataan kevyellä mutta päättäväisellä, säännöllisellä liikkeellä. En tiedä, pitäisikö tässä vaiheessa jo siirtää tarjoiluastiaa vai vasta lopuksi, mutta nyt siis tulee aika lisätä öljy. Kaadan vapaalla kädellä arvellen, milloin on sopivasti. Uskon, että aivan tarkka määrä oli kutakuinkin joitakuita ruokalusikallisia. Sekoitetaan lusikalla. Asetetaan tarjolle. Tarjolla oli tuoreita sämpylöitä ja goudaa.
2 ruukkua basilikaa
25 grammaa pinjansiemeniä
1 helvetin iso valkosipulinkynsi
25-50 grammaa parmesania
1/2 - 1 dl kylmäpuristettua neitsytoliiviöljyä
keskiviikko 19. joulukuuta 2007
Raclette
Käsitykseni vahvistui. Ensi katsanonssa syömisen syy on toki elintoimintojen ylläpitäminen. Syöminen siinä mielessä ei ole itsetarkoituksellista. Eikä syöminen ikinä muutenkaan ole itsetarkoituksellista. Jos syö muusta syystä kuin elintoimintojen ylläpitämiseksi, syö nauttiakseen. Aistinautinnoista on tässäkin verkkopäiväkirjassa kyse.
Paastosin eilen, mikä meinaa, että söin melko vähän. Siis päivällä. Illalla näet oli määrä olla kestitettävänä ystävän kotona. Tyrkyllä oli minulle ennen kokematonta raclettea. Sen voi myös kirjoittaa muotoon rakletti.
Sana on ranskaa.
raclette s (f) ikkunalasta, kaavin (leipurin)
Emme nauttineet ikkunalastoja. Kyse on siitä, että pöydällä on parila ja alla vielä vastukset, joiden päälle nostetuissa reunallisissa levyissä taikka siis pannuissa sulatetaan juustoa, joka sitten kaavitaan parilalla kypsennetyn ruuan päälle.
Sveitsin ja Ranskan maisemissa tätä suositaan.
Ruokailun päämääränä varmaankin on elintoimintojen säilyttäminen. Mutta yhtälailla siihen sisältyy ajatus hitaasti nauttimisesta. Niin kuin on asia fondue-aterioinnissa, myös racletten keskeinen elementti on yhteisöllisyys. Elintoimintojen ylläpito yhteisesti on siis yksi asia: kypsennetään ruoka hitaahkosti, pitkin ateriointia, siemaillaan - ja ennen kaikkea seurustellaan. Voi ihminen yksinkin nauttia, mutta kaksin tai kolmin tai isommalla seurueella ilo ja nautinto ovat isompia, monin verroin.
Itsetarkoituksellisella nautiskelulla on näin käsittämättömän synkässä maassa kuin Suomi-Finland ikävä kaiku. Se kaiku pitää dempata. Sana on slangia ja tarkoittaa vaimentamista. Hiiteen ikävä kaiku. Hiiteen tosikot. Hiiteen kalvinistinen askeesi.
Nautiskelun ydin on siinä, että ruokaa ei vain "käytetä". Ruoka ei ole vain biologisesti välttämätön toimenpide. Ruokaan liittyy symboliarvoja. Se kytkee meidät yhteen. Ja yhtä vakavasti: se juurruttaa ihmisen syviin riippuvuuksiin suhteessa kaiken elämän alkuperään. Nautinnon kieltäjä on juureton. Nautiskelu näet kohottaa "pelkän ravinnon" ihmisen henkis-kulttuuriselle tasolle. Tämä käy ilmi sanasta kulttuuri, joka pitää sisällään viljelyn ja henkisyyden. Ravinnon arvo kasvaa täyteen mittaan nimenomaan nautinnoissa. Elämä on enemmän kuin elintoimintojen ylläpitäminen.
Niinpä seurueemme kävi neuvoa historiasta ja kulttuurista. Sitä siivitti punaviini, jota runsaasti kului. Parilalla tirisivät herkkusienet, kesäkurpitsaviipaleet, lammasmakkara, braatvursti, paprika, sipuli. Höystönä peruna. Ja juustoa kului. Ilo vei voiton. Tätä juhliminen tähdensi. Ilta jatkui myöhään.
Paastosin eilen, mikä meinaa, että söin melko vähän. Siis päivällä. Illalla näet oli määrä olla kestitettävänä ystävän kotona. Tyrkyllä oli minulle ennen kokematonta raclettea. Sen voi myös kirjoittaa muotoon rakletti.
Sana on ranskaa.
raclette s (f) ikkunalasta, kaavin (leipurin)
Emme nauttineet ikkunalastoja. Kyse on siitä, että pöydällä on parila ja alla vielä vastukset, joiden päälle nostetuissa reunallisissa levyissä taikka siis pannuissa sulatetaan juustoa, joka sitten kaavitaan parilalla kypsennetyn ruuan päälle.
Sveitsin ja Ranskan maisemissa tätä suositaan.
Ruokailun päämääränä varmaankin on elintoimintojen säilyttäminen. Mutta yhtälailla siihen sisältyy ajatus hitaasti nauttimisesta. Niin kuin on asia fondue-aterioinnissa, myös racletten keskeinen elementti on yhteisöllisyys. Elintoimintojen ylläpito yhteisesti on siis yksi asia: kypsennetään ruoka hitaahkosti, pitkin ateriointia, siemaillaan - ja ennen kaikkea seurustellaan. Voi ihminen yksinkin nauttia, mutta kaksin tai kolmin tai isommalla seurueella ilo ja nautinto ovat isompia, monin verroin.
Itsetarkoituksellisella nautiskelulla on näin käsittämättömän synkässä maassa kuin Suomi-Finland ikävä kaiku. Se kaiku pitää dempata. Sana on slangia ja tarkoittaa vaimentamista. Hiiteen ikävä kaiku. Hiiteen tosikot. Hiiteen kalvinistinen askeesi.
Nautiskelun ydin on siinä, että ruokaa ei vain "käytetä". Ruoka ei ole vain biologisesti välttämätön toimenpide. Ruokaan liittyy symboliarvoja. Se kytkee meidät yhteen. Ja yhtä vakavasti: se juurruttaa ihmisen syviin riippuvuuksiin suhteessa kaiken elämän alkuperään. Nautinnon kieltäjä on juureton. Nautiskelu näet kohottaa "pelkän ravinnon" ihmisen henkis-kulttuuriselle tasolle. Tämä käy ilmi sanasta kulttuuri, joka pitää sisällään viljelyn ja henkisyyden. Ravinnon arvo kasvaa täyteen mittaan nimenomaan nautinnoissa. Elämä on enemmän kuin elintoimintojen ylläpitäminen.
Niinpä seurueemme kävi neuvoa historiasta ja kulttuurista. Sitä siivitti punaviini, jota runsaasti kului. Parilalla tirisivät herkkusienet, kesäkurpitsaviipaleet, lammasmakkara, braatvursti, paprika, sipuli. Höystönä peruna. Ja juustoa kului. Ilo vei voiton. Tätä juhliminen tähdensi. Ilta jatkui myöhään.
maanantai 17. joulukuuta 2007
Pasta
Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen. Koetin miettiä, minkä tyypin eväs olisi tätä sorttia. Sushin valmistaminen - johon Sinne Klubben paneutuu välittömästi vuodenvaihteen jälkeen - on jossain mielessä tätä lajia, siinä kun on kyse ikuisesta opettelemisesta.
Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.
Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.
Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.
Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.
Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.
Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.
kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa
Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?
Sitten keksin. Asia on ainakin kahtalainen. Ensimmäinen seikka on, että on ilo katsoa, kun ruoka kypsyy avotulella. Grillaaminen on tätä lajia. Se itsessään viehättää aivan yhtä paljon kuin itse nautiskelu. Lettujen paistaminen on liki samantyyppinen, siihen vain kyllästyy nopeasti, jos tavoitteena on vain saada pino räiskäleitä, joita kaikkinaisin kommervenkein koettaa pitää lämpöisenä ennen tarjoilua. Toinen vaihtoehto on, että kaksi paistaa vuorotellen toisilleen lättyjä. Se ei ole kivaa, sillä syömisen mukavuus on siinä, että syödään yhtä aikaa. Siksi aloittaa saa vasta, kun kaikilla on evästä. Tai isoissa pidoissa vähintäänkin vieruskaverilla muonitus kunnossa.
Toinen seikka. En ehkä ryhtyisi itse mihinkään siantapporituaaliin, mutta tämä se on: pitää tehdä itse niin alusta pitäen kuin mahdollista. Se on niin, että juurevuus eheyttää ihmisen. Merkillistä ja kiehtovaa siinä on, että tämän eheyttävän luonteen toisena puolena on alkukantainen elämänjano, dynaaminen voima, johon jollain tavoin kytkeytyy tietty destruktiivisuus tai demonisuus. Luomisvoima on kaoottinen. Elämä alkaa viidakosta. Ja elämä lakkaa vanhainkodin idyllissä. Olemassaolo on näiden jännitteessä taiteilua: täysi kaaos merkitsee raukeamista, retkahtamista olemattomuuteen. Mutta kaoottisen vitaalisuuden menettäminen merkitsee eläkkeelle jäämistä, vetäytymistä, vanhuuden höperyyttä, kuolemaa.
Tämän tarinan kerron aina uudestaan ja uudestaan, eri muodoissa.
Ja nyt tämä olkoon meditaationa niin pehmeälle asialle kuin pasta. Eilen teimme. Lauttasaari Sinne Klubbeniin kuulumaton mestarikokki, paljasjalkainen saaristolainen, Mystinen Serkkuni, vastasi kermaisesta sienikastikkeesta. Minä itse henkilökohtaisesti omassa persoonassani valmistin tuorepastaa. Olisikohan ollut kolme vai neljä mukillista durum-vehnäjauhoja. Ja viisi kananmunaa. Sekoitan, vaivaan, vatkaan ja veivaan. Kauan ja hartaasti. Helppoa. Lopputulos on tiukka ja kimmoisa. Väri on melko keltainen. Jotkut laittavat ylimääräisiä keltuaisia. Tällä erää määrä oli maltillinen, sillä tarkoitus ei ollut kuivattaa ja varastoida vaan saman tien syödä. Annos siis neljälle henkilölle.
Olen kuullut pastakoneesta, johon saa kiinni terän, joka valmiiksi leikkaa pastalevystä sopivaa nauhaa. En ole nähnyt saati kokeillut. Nyt se menee niin, että valmis levy pitää jauhottaa kunnolla, kääräistä rullalle ja leikata siitä sitten nauhoja. Usein olen tehnyt niin ohutta kuin suinkin. Tällä kertaa toiseksi ohuimmalla säädöllä, aavistuksen siis tukevampaa, samantyylistä suunnilleen kuin alkuaan turkulaisen ja sittemmin muuallekin laajentaneen Pizzeria Denniksen Tagliatelle Alla Giovanni, Juhanin mukaan siis nimetty vuohenjuustokastikkeella höystetty annos, joka sisältää katkarapuja, surimia, zuccinia, kuivattua tomaattia ja rucolaa.
Internet on täynnään blogeja, joiden kirjaltajat tuntuvat tietävän kaiken mahdollisen pastasta. Tuskinpa aiheesta saa siis mitään ennen sanomatonta sanottua. Eikä sen väliä - nyt puhumme aisteista ja tunteista. Ja sen yhden loppulauseen lausumme: Joskus itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin sen nauttiminen - ja joka kerta itse ruuan valmistaminen on tärkeämpää kuin siitä kirjoittaminen. Ehkä sen voi mainita, että kunnon mafiameiningillä toverit likellä tyynesti polttelivat tupakkaa ja itse pastamestari sytytti sikarin keittämisen vaiheilla. Perverssiä eli ei, hupaisaa, kun varovaisia oltiin tässä gangsta-larppaamisessa.
kolme vai olisiko ollut neljä mukillista durum-vehnäjauhoja
viisi kananmunaa
Sekoita ja pyöritä taikinaksi. Ole päättäväinen, mutta älä kovakourainen. Ennen kaikkea, ole kärsivällinen ja pitkämielinen, uhraa tähän aikaa kunnolla - 20 minuuttia saattaa olla lähellä, en ole katsonut kelloa. Kääri taikina tuorekelmuun ja anna seistä toiset 20 minuuttia. Oliko muuta huomioitavaa?
maanantai 10. joulukuuta 2007
Kleftiko
Vaikka sanavarastoni pysyi aina suppeana, voin ajatella, että kahdeksan vuotta sitten osasin kohtalaisesti hellenistisen ajan koinee-kreikkaa, joka meinaa klassisen kreikan jälkeistä murrosvaihetta, tolkutonta määrää poikkeuksia ja hillittömiä litanioita ulkoa opeteltavia asioita. Nyt hädin tuskin tunnen kirjaimet. Taivutuskaavat ovat auttamatta unohtuneet kaikki tyynni. Vain muutama sisäpiirivitsi on jäänyt mieleen. Nykykreikasta minulla ei ole minkäänlaista käsitystä. Eri kieliä ne ovat. Henkisyydestäni tiedän kertoa, että kovinpa on antiikin kreikkalaisen vaikutuksen tuottamus.
Internetissä koetin löytää sanakirjaa, mutta tulos oli heikko. Edelleen on ratkaisematta, mitä tarkoittaa kleftiko. Kyseessä on Katajanokalla sijaitsevan Grecia-nimisen kreikkalaisen illallismenun ateria numero 19, rosvopaisti: punaviinissä haudutettua uunilammasta, yrteillä ja valkosipulilla maustettuna elikkä ”traditional roasted mutton braised in red wine. Seasoned with garlic and herbs”. Hintaa aterialla on 117 markkaa.
Olen syönyt sitä kolmesti. Joka kerta se on aivan ensiluokkainen. Perunat ovat maittavia. Liha mitä parhainta laatua, tosi mureaa eikä mitään sekundaa. Maku hienostunut, pitkään tekeytynyt, vähäeleinen mutta persoonallinen ja monenlaisten yksityiskohtien rikastama. Paras siis nauttia kiireettä. Kovin edulliseksi ei hintaa voi mainita, mutta on se sen väärti aina toisinaan. Mainostan paremmaksi kuin esimerkiksi Knossoksen lammasatrioita. Kreeta sinänsä ei minulle sano mitään, mutta kun antiikista aloitin jutun, niin antiikin Kreetan minä olisin halunnut nähdä naisten pukumuodin vuoksi.
Internetissä koetin löytää sanakirjaa, mutta tulos oli heikko. Edelleen on ratkaisematta, mitä tarkoittaa kleftiko. Kyseessä on Katajanokalla sijaitsevan Grecia-nimisen kreikkalaisen illallismenun ateria numero 19, rosvopaisti: punaviinissä haudutettua uunilammasta, yrteillä ja valkosipulilla maustettuna elikkä ”traditional roasted mutton braised in red wine. Seasoned with garlic and herbs”. Hintaa aterialla on 117 markkaa.
Olen syönyt sitä kolmesti. Joka kerta se on aivan ensiluokkainen. Perunat ovat maittavia. Liha mitä parhainta laatua, tosi mureaa eikä mitään sekundaa. Maku hienostunut, pitkään tekeytynyt, vähäeleinen mutta persoonallinen ja monenlaisten yksityiskohtien rikastama. Paras siis nauttia kiireettä. Kovin edulliseksi ei hintaa voi mainita, mutta on se sen väärti aina toisinaan. Mainostan paremmaksi kuin esimerkiksi Knossoksen lammasatrioita. Kreeta sinänsä ei minulle sano mitään, mutta kun antiikista aloitin jutun, niin antiikin Kreetan minä olisin halunnut nähdä naisten pukumuodin vuoksi.
maanantai 26. marraskuuta 2007
Kanaa kiinalaisittain....
Arkiruoka. Ongelmallinen määritelmä. Toisen arki kun on eri kuin toisen.
Minulle arkiruoka tarkoittaa jotain sellaista jonka valmistaminen on yksinkertaista, nopeaa ja halpaa. Edullisuus tulee siitä, että raaka-aineina on paljon sellaisia tuotteita joita ei tarvitse erikseen hankkia, vaan ne löytyvät arkenakin kaapista. Mitä sitten kenelläkin kaapissaan on, määrittää paljon mikä on hänen arkiruokansa.
Itse pidän paljon aasialaisesta ruoasta, teen sitä usein ja siksi minulta myös löytyy melkeinpä poikkeuksetta näihin eväksiin tarkoitettuja tarvikkeita. Esimerkiksi leivontaan tarvittavia aineksia kun minulta ei löydy juuri koskaan, enkä oikein edes siitä välitä. Harmi toisaalta.
Aasialaisesta keittiöstä kyllä löytyy vivahteita, suuntia ja pikkutarkkaa-meininkiä, mutta kuten aikaisemmin tämän ruoan määritin, meillä ei ole aikaa nyt perehtyä moisiin kiemuroihin. Vaihtoehtoisia reseptejä varmasti löytyy myös vaikka kuinka, mutta näin meni meillä tänään.
Riisin laitan tulemaan mielellään heti. Se vain tekeytyy hyvin jos saa hetken olla valmiina ennen tarjoilua. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin märkä riisi.
Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa niistä turhat pois. Itse käytän aika hyvän palan myös vihreämpää osaa, koska se antaa väriä annokseen. Pilko sipuli pieneksi, viipaloi porkkanasta ohuita tikkuja, murskaa valkosipuli ja valmistele kaikki tarvittava lähelle pannua.
Ensin pannuun sopivasti (reilusti) maapähkinäöljyä ja kunnes pannu on riittävän kuuma heitetään kana paistumaan. Sellainen nopea ja äkäinen ruskistus.
Sitten valkosipuli mukaan.
Ruskistele vielä hetki.
Sipulit ja porkkanat sitten. Anna kasviksien ottaa ihan hetki lämpöä, ennen kuin alat lisäämään mausteita.. Muista sekoitella...
Sitten vaan sekaan reilu teelusikallinen chiliä, kunnon loraus oyster soossia, soijaa, sitruunan mehuu vähän (2-3ruokalusikallista) ja ihan vähän mustapippuria.
Jos sinulla on wokki ja kaasuhella, olet oikeilla jäljillä. Muidenlaisien hellojen ja pannujen omistajien tulee jäljitellä tuota meininkiä, eli paista rivakasti ja riittävän kuumalla.
Tässä ei nyt pitkään sitten enää menekkään. Muutama minuutti riittää kasviksien lisäämisen ja maustamisen jälkeen. Kunhan vain kana on kerennyt kypsyä.
Asettelussa ei tarvitse hienostella. Kulhoon riisiä ja sit kanasoossi. Kun syö tikuilla, ei tule ahmittua.
Tätä voi muunella ihan kuinka vain. Katkaravut käyvät erittäin hyvin, niinkuin pelkät kasvikset ja sienetkin. Possua tai nautaa ei kannata unohtaa myöskään. Lihan tosin vaatii toisenlaisen maustamisen ja pohjan. Myös luonnetta voi muutta helposti. Käytä katkaravun kanssa tuhdimmin chiliä, tai käytä tuoretta inkivääriä ja thaimaalaista fish saucee. Kanan kanssa käy basilika, possun voi maustaa sitruunaruoholla. Tähän versioon voisi hyvin lisätä vähän chiliä ja cashew-pähkinöitä.....
Perusta tälläiselle aterialle on tuoreet raaka-aineet ja nopea valmistus.
350-400g kanan fileesuikaleita (mandariini tai hunaja)
1 kookas porkkana
50-70g kevätsipulia
4 kynttä valkosipulia
sopivasti currya
minced chili
oyster sauce
maapähkinäöljy
soijaa
loraus sitruunan mehua
mustapippuria
tai sitten ihan mitä tahansa aineksia......
Minulle arkiruoka tarkoittaa jotain sellaista jonka valmistaminen on yksinkertaista, nopeaa ja halpaa. Edullisuus tulee siitä, että raaka-aineina on paljon sellaisia tuotteita joita ei tarvitse erikseen hankkia, vaan ne löytyvät arkenakin kaapista. Mitä sitten kenelläkin kaapissaan on, määrittää paljon mikä on hänen arkiruokansa.
Itse pidän paljon aasialaisesta ruoasta, teen sitä usein ja siksi minulta myös löytyy melkeinpä poikkeuksetta näihin eväksiin tarkoitettuja tarvikkeita. Esimerkiksi leivontaan tarvittavia aineksia kun minulta ei löydy juuri koskaan, enkä oikein edes siitä välitä. Harmi toisaalta.
Aasialaisesta keittiöstä kyllä löytyy vivahteita, suuntia ja pikkutarkkaa-meininkiä, mutta kuten aikaisemmin tämän ruoan määritin, meillä ei ole aikaa nyt perehtyä moisiin kiemuroihin. Vaihtoehtoisia reseptejä varmasti löytyy myös vaikka kuinka, mutta näin meni meillä tänään.
Riisin laitan tulemaan mielellään heti. Se vain tekeytyy hyvin jos saa hetken olla valmiina ennen tarjoilua. Mikään ei ole ärsyttävämpää kuin märkä riisi.
Huuhtele kevätsipulit ja leikkaa niistä turhat pois. Itse käytän aika hyvän palan myös vihreämpää osaa, koska se antaa väriä annokseen. Pilko sipuli pieneksi, viipaloi porkkanasta ohuita tikkuja, murskaa valkosipuli ja valmistele kaikki tarvittava lähelle pannua.
Ensin pannuun sopivasti (reilusti) maapähkinäöljyä ja kunnes pannu on riittävän kuuma heitetään kana paistumaan. Sellainen nopea ja äkäinen ruskistus.
Sitten valkosipuli mukaan.
Ruskistele vielä hetki.
Sipulit ja porkkanat sitten. Anna kasviksien ottaa ihan hetki lämpöä, ennen kuin alat lisäämään mausteita.. Muista sekoitella...
Sitten vaan sekaan reilu teelusikallinen chiliä, kunnon loraus oyster soossia, soijaa, sitruunan mehuu vähän (2-3ruokalusikallista) ja ihan vähän mustapippuria.
Jos sinulla on wokki ja kaasuhella, olet oikeilla jäljillä. Muidenlaisien hellojen ja pannujen omistajien tulee jäljitellä tuota meininkiä, eli paista rivakasti ja riittävän kuumalla.
Tässä ei nyt pitkään sitten enää menekkään. Muutama minuutti riittää kasviksien lisäämisen ja maustamisen jälkeen. Kunhan vain kana on kerennyt kypsyä.
Asettelussa ei tarvitse hienostella. Kulhoon riisiä ja sit kanasoossi. Kun syö tikuilla, ei tule ahmittua.
Tätä voi muunella ihan kuinka vain. Katkaravut käyvät erittäin hyvin, niinkuin pelkät kasvikset ja sienetkin. Possua tai nautaa ei kannata unohtaa myöskään. Lihan tosin vaatii toisenlaisen maustamisen ja pohjan. Myös luonnetta voi muutta helposti. Käytä katkaravun kanssa tuhdimmin chiliä, tai käytä tuoretta inkivääriä ja thaimaalaista fish saucee. Kanan kanssa käy basilika, possun voi maustaa sitruunaruoholla. Tähän versioon voisi hyvin lisätä vähän chiliä ja cashew-pähkinöitä.....
Perusta tälläiselle aterialle on tuoreet raaka-aineet ja nopea valmistus.
350-400g kanan fileesuikaleita (mandariini tai hunaja)
1 kookas porkkana
50-70g kevätsipulia
4 kynttä valkosipulia
sopivasti currya
minced chili
oyster sauce
maapähkinäöljy
soijaa
loraus sitruunan mehua
mustapippuria
tai sitten ihan mitä tahansa aineksia......
sunnuntai 25. marraskuuta 2007
Snabbt krabbis-pasta
Pysyköön tällä kertaa yhtä yksinkertaisena pohjustus kuin itse reseptikin. Nimi kertonee tarpeeksi tarinasta. Tälläisinä päivinä suolainen maistuu ainakin allekirjoittaneelle. Homman pitää olla myös yksinkertainen ja nopea - leffan pariin on kerettävä.
Makkara ja kinkku oli kaapissa valmiina koska olimme vierailleet eräässä saksalaisessa kaupassa paria päivää aikaisemmin. Mieleeni tuli piipunpolttajan pasta ja päätin kyhätä version siitä. Kaupasta siis kermaa ja sieniä.
Pasta voi olla mikä vaan. Meillä oli hyllyssä valmiina ihan perus spagua, joka ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta sekin toimii.
Mittasuhteet niin pastan kuin soossinkin kanssa oman mieltymyksen mukaan. Annostelukin voi olla yhdessä tai erikseen. Itse vedin pastan ja soossin sekaisin ja käväytin nopeasti vielä pannulla.
Toimintaan.
Pilko kaikki tarpeet haluamasi kokoiseksi paloiksi. Itse tein aika raffia palaa, koska teki mieli purra jotain:
Sipulit kuumaan pannuun jossa on öljyä. Nopea kuullotus ja sit on makkaran ja kinkun vuoro.
Sekoittele seosta kuumalla pannulla kunnes rasva alkaa irrota lihasta.
Pastavesi on tietenkin kiehumassa jo. Kunnes seos on ottanut pannulla hiukan väriä, lasketaan lämpöä ja sekoitetaan kerma mukaan.
Anna kiehua hetki ja lisää mustapippuri ja sienet. Kiehauta noin 5-10 min, sekoita pasta mukaan, paista hetken aikaa ja sitten homma on valmis.
Siinäpä se.
1 kookas sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
pätkä Chorizo-makkaraa (espanjalainen)
1 paketti Serrano-kinkkua
1 paketti herkkusieniä
2,5 dl ruokakermaa
mustapippuria
Makkara ja kinkku oli kaapissa valmiina koska olimme vierailleet eräässä saksalaisessa kaupassa paria päivää aikaisemmin. Mieleeni tuli piipunpolttajan pasta ja päätin kyhätä version siitä. Kaupasta siis kermaa ja sieniä.
Pasta voi olla mikä vaan. Meillä oli hyllyssä valmiina ihan perus spagua, joka ei välttämättä ole paras vaihtoehto, mutta sekin toimii.
Mittasuhteet niin pastan kuin soossinkin kanssa oman mieltymyksen mukaan. Annostelukin voi olla yhdessä tai erikseen. Itse vedin pastan ja soossin sekaisin ja käväytin nopeasti vielä pannulla.
Toimintaan.
Pilko kaikki tarpeet haluamasi kokoiseksi paloiksi. Itse tein aika raffia palaa, koska teki mieli purra jotain:
Sipulit kuumaan pannuun jossa on öljyä. Nopea kuullotus ja sit on makkaran ja kinkun vuoro.
Sekoittele seosta kuumalla pannulla kunnes rasva alkaa irrota lihasta.
Pastavesi on tietenkin kiehumassa jo. Kunnes seos on ottanut pannulla hiukan väriä, lasketaan lämpöä ja sekoitetaan kerma mukaan.
Anna kiehua hetki ja lisää mustapippuri ja sienet. Kiehauta noin 5-10 min, sekoita pasta mukaan, paista hetken aikaa ja sitten homma on valmis.
Siinäpä se.
1 kookas sipuli
4-5 valkosipulin kynttä
pätkä Chorizo-makkaraa (espanjalainen)
1 paketti Serrano-kinkkua
1 paketti herkkusieniä
2,5 dl ruokakermaa
mustapippuria
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)